sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Donna Leon: Kohtalokkaat lääkkeet (Elina)


Donna Leon: Kohtalokkaat lääkkeet
Otava 2002/2003
270 sivua
suom. Kristiina Rikman
Alkuteos: Fatal Remedies. 1999.

Luin pitkästä aikaa taas Donna Leonia. Huomaamattani olin kyllä pakannut kesälomareissulle mukaan pelkästään erilaisia dekkareita… Onneksi mukana sattui olemaan yksi Leoninkin kirja. Guido Brunetti -dekkarit nimittäin siivittävät hienosti kesälomapäivää sijoittumalla Italian auringon alle. Huomasin myös, etten ole koko blogiaikana joko lukenut yhtään Leonin dekkaria tai sitten en ole ainakaan niistä mitään kirjoittanut blogiin, joten oli jo korkea aikakin.

Tällä kertaa venetsialaispoliisin päänvaivana onkin oma vaimo Paola Brunetti, joka löytyy keskellä yötä poliisiasemalta, koska hän on viskannut kiukkuisena erään matkatoimiston ikkunasta kiven sisään. Matkatoimiston väitetään myyvän seksimatkoja ulkomaille ja Paola ei voi sietää asiaa ja on päättänyt toimia jollakin tavalla. Pian matkatoimiston omistaja löytyy surmattuna ja siitä alkaakin Brunettille pitkä selvittely, jossa ovat vaarana niin hänen uransa kuin vaimonsa maine puhumattakaan avioliitosta. Skandaalinhakuiset juorulehdet kun ovat lähettäneet Brunettien kotiovelle asti paparazzeja ja lehdistöä häiritsee, että Guido tutkii itse tapausta, jossa hänen vaimonsa on ollut osana.

Leonin dekkareiden miljöö on vertaansa vailla; kuvaukset Venetsian kujista, vesibusseista, pienistä kahviloista ja turistien paljoudesta ovat ihastuttavia. Italialainen kulttuuri tulee vahvana lävitse pienistä ja arkisista asioista kuten lounasajan siestasta tai espressokupposista. En yleensä välitä lukea poliisidekkareita, mutta nämä tekevät kyllä poikkeuksen. Italian byrokratiaa toki kuvataan jonkin verran, mutta ei liiaksi asti vaan pääpaino on nimenomaan henkilökuvauksessa ja mielestäni Brunettien perhettä kuvataan romaaneissa sopivan paljon. Tässä romaanissa nyt toki juonen kannalta korostuu vielä erityisesti Paolan osuus. 

Mitä tulee itse rikoksen ratkaisuun niin oikeastaan se tuntui olevan ajoittain jopa suhteellisen tylsää ja mielestäni harhautui loppua kohden aivan jonnekin muualle kuin mistä lähti. Ehkä romaanissa oli vähän turhia sivupolkuja loppupeleissä ja asiaa lähdettiin kerimään auki aivan turhan kaukaa. Paolan asia ja hänen ponnekkaat mielipiteensä tuntuvat jäävän kaikessa tiimellyksessä aivan taustalle. Toisaalta nautin kyllä siis tämän dekkarin lukemisesta, mutta en niinkään sen rikoksen ratkaisun kannalta. Lukuhaasteessa sijoitan romaanin joka tapauksessa kohtaan 24. kirjassa ratkaistaan rikos.

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet (Elina)


Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
Wsoy 2015
448 sivua
suom. Helene Bützow
Alkuteos: Big Little Lies.

Kesällä on kirjablogiin postailu hieman jäänyt, vaikka luettua onkin tullut aivan urakalla. Luin nimittäin kesäkuussa peräti seitsemän kirjaa ja tässä niistä siis ensimmäinen.

Liane Moriartyn tuotantoa olenkin lukenut nyt urakalla, enää on lukematta Tavalliset pikku pihajuhlat, jonka olen laittanut varaukseen kirjastosta. Mustat valkeat valheet jatkoi hyväksi todettua linjaa. Pidän Moriartyn henkilöhahmoista ja tavasta kuvata tapahtumia. Hänen juonivetoinen kerrontansa iskee kovasti. Tämä oli näistä tähän mennessä lukemistani Moriartyn kirjoista lähinnä dekkaria, vaikka muissakin on tuolle lajityypille ominaisia piirteitä.

Romaanin alussa on tapahtunut murha, jota aletaan selvitellä. Rikos on hätkähdyttänyt koko Pirriween alakoulun väkeä, sillä kohtaus sattui koulun varainkeruutapahtumassa eli vanhempien illanvietossa, jossa virtasi pinkki booli. Sen enempiä ei lukijalle alkuun paljasteta vaan tapahtumavyyhtiä lähdetään kerimään auki monen kuukauden takaa.

Henkilöhahmoja, samalla niin stereotyyppisiä mutta silti omanlaisiaan, on kirjassa useita. Tapahtumien keskiössä on kolme naista: Madeleine, Celeste ja Jane, joiden lapset ovat juuri aloittaneet koulun samalla luokalla. Madeleine puolustaa omaa perhettään ja lapsiaan kiivaasti, ongelmia tuottaa teini-ikäinen tytär Abigail, joka haluaa asua isänsä kanssa - Madeleinen ex-miehen Nathanin, jonka nykyisen vaimon Bonnien kanssa tämä ei tule eikä halua tulla toimeen. Celeste sen sijaan on kuvankaunis vaimo kiireiselle liikemiehelleen ja hänen elämäänsä sulostuttavat villit ja riehakkaat kaksospojat, mutta säihkyvän pinnan alla Celesten elämä ei olekaan aivan helppoa. Yksinhuoltajaäiti Jane sen sijaan on poikansa Ziggyn kanssa vasta muuttanut Pirriween niemimaalle eikä hänenkään menneisyytensä ole helpoimmasta päästä.

Kuten aiemmatkin Moriartyt niin myös tämä keskittyy koulunpihalla tapahtuviin väleihin: oppilaiden vanhempien elämä pyörii arjen ympärillä, mutta kaikki ei ole siltä miltä näyttää. Salaisuudet verhoavat jokaisen perheen arkea enemmän tai vähemmän ja pinnan alla on kipeitä asioita kuten perheväkivaltaa ja kiusaamista. Pirriween alakoulussa on kiusaamisesta nollatoleranssi, mutta kumma kyllä 5-vuotiaiden esikoululaisten kesken syntyy nujakkaa jo heti ensimmäisenä koulupäivänä.

Moriartyn romaanit ovat mielestäni juuri sopivia kesälomakirjoja: niissä riittää salaisuuksia, jännitystä, isoja aiheita, mutta vastapainoksia myös kepeyttä, hömppää ja huumoria. Tämän romaanin laitan lukuhaasteessa  kohtaan 2. kirjablogissa kehuttu kirja, sillä luin tästä monta kehuvaa arviota blogeista.