lauantai 15. huhtikuuta 2017

Tarquin Hall: Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus (Elina)


Tarquin Hall: Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus
Gummerus 2012
suom. Tero Valkonen
360 sivua
Alkuteos: The Case of the Missing Servant. 2009.

Vish Puri ja kadonneen palvelijattaren tapaus kertoo intialaisesta yksityisetsivä Vish Purista, joka ainakin kuvittelee olevansa koko Intian (vai kenties maailman?) paras yksityisetsivä. Hänen mielestään Sherlock Holmesin saavutukset voisi jo unohtaa, olihan etsiväntyötä tehty Intiassa jo kauan kauan ennen Holmesia. Lisäksi hänelle maistuu vaimonsa Rumpin valmistama ruoka ja kaikin puolin Vish Puri muistuttaa (kuten kansiliepeessä osuvasti sanotaan) intialaiseen kulttuuriin siirrettyä Hercule Poirotia kaikkine tämän vikoineen päivineen. Ehkä tämä hauska, itseriittoinen ja omapäinen päähenkilö saikin minut ihastumaan tähän romaaniin, joka on onnekseni ensimmäinen osa sarjasta.

Kadonneen palvelijattaren tapaus kiteyttää jo nimessään olennaisimman Vish Purin tämän kerran arvoituksesta. Arvostettua tuomari Kasliwalia syytetään kadonneen palvelustyttönsä murhaamisesta ja Vish Puri rientää hänen apuunsa. Puri ei missään nimessä ole sitä mieltä, että tuomari olisi teon takana, mutta tytön katoaminen on kummallista. Muut palvelijat saattavat tietää tapauksesta jotakin ja Puri usuttaakin apurinsa taloon kuulostelemaan. Lisäksi Puri selvittää muutamaa muutakin tapausta, muun muassa erästä avioliittotapausta, jossa hänen pitää saada tietoonsa onko tuleva sulhasehdokas ollenkaan soveltuva morsiamelleen. Kaiken etsiväntyön ohella Puri joutuu itse vaaraan kun joku yrittää ampua häntä - siitäpä Purin äiti vihastuu ja lähtee myös nuuskimaan omin päin asioita.

Lukuhaasteessa sijoitan romaanin tietenkin kohtaan 33. kirja kertoo Intiasta. Tämä oli ainakin minulle täydellinen tapa tutustua paremmin intialaiseen kulttuuriin - miten muutenkaan kuin klassisen arvoitusdekkarin parissa. Kulttuuri tulee esille melkeinpä jokaisella sivulla ja se on vain hyvä asia. Itse mysteeri kun tuntuu olevan melko tavanomainen, joten intialaisten tapojen ja tottumusten kuvailu tuntuu kiehtovalta lisältä. Romaanin lopussa on sanasto, josta voi tarkistaa romaanissa käytettyjä termejä. Itse en tosin jaksanut kovinkaan monesti selata romaanin loppuun etsiäkseni jotain tekstissä vilahtavaa sanaa. Sanat pystyi helposti päättelemään muutenkin. Olisinkin toivonut, että sanojen selitykset olisivat olleet jokaisella sivulla alaviitteessä.

Palaan varmasti Vish Purin muihin seikkailuihin myöhemmin.
Sarjasta on suomennettu yhteensä neljä romaania. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti