torstai 19. lokakuuta 2017

Agatha Christie: Mykkä todistaja (Elina)


Agatha Christie: Mykkä todistaja
Wsoy 1985
332 sivua
Suom. Kari Ahonen
Alkuteos: Dumb Witness. 1937.

Agatha Christien Mykkä todistaja on viimeinen kesällä lukemani kirja ja sitten pääsenkin kirjoittelemaan jo enemmän ajantasaisista lukemisistani. Mykkä todistaja vie lukijan Market Basingin pikkukylään Englannin maaseudulle. Rikas vanhapiika Emily Arundell on kuollut ja jättänyt koko omaisuutensa seuraneidilleen miss Lawsonille. Hercule Poirot saa kirjeen ja hän näyttää sitä Hastingsille mietteissään, sillä kirje on kirjattu huhtikuussa, kaksi kuukautta takaperin. Miss Arundell kaipaa kipeästi Hercule Poirot'n apua ja tämä lähtee heti Market Basingiin saadakseen vain kuulla, että Arundell on menehtynyt. 

Hercule Poirot on kiinnostuvinaan miss Arundellin talosta ja jää paikkakunnalle tehdäkseen tutkimuksia. Hänen selvitettäväkseen jää, kuoliko miss Arundell täysin luonnollisesti vai oliko kyseessä murha. Lisäksi hänen pitäisi saada selville kuka murhan olisi voinut tehdä ja miten. Christielle tyypilliseen tapaan näyttämölle marssitetaan iso joukko Arundellin sukulaisia, joilla kaikilla on pulaa rahasta: sisarusten lapset Charles, Theresa ja Bella perheineen. Romaanin nimi viittaa sen sijaan Arundellin koiraan, terrieri Bobiin, josta hän viimeisinä hetkinään hourailee. Bobilla on tapana leikkiä pallollaan portaissa, joissa Arundell kaatui vain paria viikkoa ennen kuolemaansa. Terrieristä romaani saa ehdottomasti lisäpisteitä, en äkkiseltään muista yhtäkään Christien dekkaria, jossa koira olisi saanut näin paljon tilaa kerronnassa. Harmi, ettei koira ole päässyt kansikuvitukseen.

Mykkä todistaja on klassinen Christie-dekkari Hercule Poirot'n tapaan ja se vilisee pikkukaupungin väkeä, vääriä johtolankoja, epäselviä tapahtumia sekä todistajien epämääräisiä lausuntoja. Kaikkinensa se on siis aivan mukavaa luettavaa dekkarinälkään. Hahmot ovat Christielle hyvin tyypillisiä ja ihmissuhteiden dynamiikka on tärkeä osa tarinaa. Arundell ei ollut lainkaan tyytyväinen sukunsa nuorempaan polveen. Hulttio Charles on ainaisessa rahapulassa, mutta voisiko hän kuitenkaan olla sentään murhaaja. Theresa on tietoinen viimeisimmistä muotivirtauksista, mutta hän laittaa rahansa turhuuksiin ja on kihlautunut nousukkaan kanssa. Theresaa jäljittelee hänen serkkunsa Bella, joka on kenties hyvä äiti, mutta täysin tylsä ja on mennyt vieläpä naimisiin kreikkalaisen lääkäri Tanioksen kanssa. Arundellin mielestä ulkomaalaisiin ei voi ainakaan luottaa. 

Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt. Tähän kohtaan voisi toki sijoittaa kaikki Christien romaanit, jotka kertovat pääasiassa 1900-luvun alkupuoliskosta. Tässä romaanissa mainitaan erityisesti vuoden olevan 1936. Aivan kaikissa Christien romaaneissa ei alleviivata ajankohtaa niin tarkasti, mutta toki romaanista voisi monilta osin päätellä mihin ajanjaksoon se sijoittuu: esimerkiksi onhan Arundellilla vielä taloudessaan niin seuraneiti, palvelijatar kuin keittäjätärkin. Suomennos on valitettavasti myös hieman vanhahtava kieleltään. Tämä oma painokseni kirjasta on 80-luvulta, mutta ilmeisesti suomennos on tehty jo 50-luvulla.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Elizabeth Gilbert: Big Magic. Uskalla elää luovasti (Elina)


Elizabeth Gilbert: Big Magic. Uskalla elää luovasti.
Gummerus 2016
288 sivua
suom. Laura Beck 
Alkuteos: Big Magic. 2015.

Elizabeth Gilbertin Big Magic osui ensimmäisen kerran silmiini sen värikkään ulkoasun vuoksi. Tarkoituksenani olikin laittaa kirja lukuhaasteessa kohtaan 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis, mutta siihen kohtaan tulikin jo sitten jotain muuta, joten lopulta päätin sijoittaa tämän kohtaan 47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit (esimerkiksi kohdat 4, 10, 14, 23). Noin muuten tämä ei kuulu normaalisti lukemiini kirjoihin lainkaan, harvinaisen vähän tulee luettua puhdasta self help -kirjallisuutta. Toisaalta tämä olikin ehkä sen vuoksi ihan mukavaa vaihtelua kaikkien kesällä luettujen dekkareiden jälkeen.

Elizabeth Gilbert on tullut tunnetuksi ennen kaikkea bestselleristään Eat Pray Love - Omaa tietä etsimässä. En ole tuota kirjaa lukenut tai edes siitä tehtyä elokuvaa nähnyt, joten tämä oli minulle ensimmäinen kosketus Gilbertin tekstiin. Hän kirjoittaa varsin sujuvasti ja huomaan lukijana olevani monesta asiasta samaa mieltä, mutta jokin kirjassa silti häiritsee kautta linjan. Ehkä se on Gilbertin hengellinen lähestymistapa ideoiden maailmaan sekä taikuudesta ja aarteista puhuminen.

Kirja kehottaa lukijaansa olemaan luova niin päivittäisessä arkisessa työssä ja elämässä kuin harrastuksissakin. Gilbert kirjoittaa toki omasta näkökulmastaan eli suurin osa esimerkeistä tulee hänen omasta elämästään kirjailijana. Muut taiteenalat jäävät harmittavasti yksittäisten viitteiden tasolle, joten oppien soveltaminen on haastavaa. Gilbert puhuu niin rohkeuden kuin sinnikkyydenkin tärkeydestä. Hänen mukaansa luovankin ihmisen täytyy tehdä jatkuvasti ahkeraan töitä ja seurata ideoita tarkkaavaisesti. Tämä tuntui mielestäni tärkeimmältä annilta tässä kirjassa: omaa luovuuttaan ei saa esille mitenkään muuten kuin tekemällä ja harjoittelemalla. Inspiraatio saattaa pilkahtaa milloin tahansa, mutta töitä on silti tehtävä.

Huomasin jatkuvasti ajattelevani kirjaa lukiessa, että pitäisipä taas itsekin aloittaa kirjoittaminen ja maalaaminen, kaksi luovaa harrastustani jotka ovat jo kauan sitten jääneet kaiken muun jalkoihin. En muista milloin olisin viimeksi tarttunut siveltimeen tai kirjoittanut jotain muuta kuin blogia. Varmasti jollekin ammatikseen luovaa työtä tekevälle tämä kirja saattaisi antaa vielä enemmän. Luin kirjan jo pari kuukautta sitten, mutta en ole vieläkään esimerkiksi aloittanut nyt uudelleen kuvataideharrastustani. Ehkä vielä jonakin päivänä.

sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Agatha Christie: Poirotin lyhyet jutut (Elina)


Agatha Christie: Poirotin lyhyet jutut
Wsoy 1976
246 sivua
suom. Aulis Rantasen johtama Kouvolan kieli-instituutin 2. kurssi 1975-76
Alkuteos: Poirot's Early Cases. 1974.

Poirotin lyhyet jutut on Agatha Christien klassinen novellikokoelma täynnä ihania lyhyitä Hercule Poirot'n seikkailuja. Kyseessä on yksi viimeisimpiä Christien tuotoksia. Englanninkielinen nimi (Early Cases) paljastaa, että kyseessä ovat Hercule Poirot'n varhaiset jutut, mutta jostain syystä teos on käännetty hölmösti Poirotin lyhyiksi jutuiksi. Luulin, että tämä johtuisi siitä, että Christien ensimmäinen novellikokoelma Poirot Investigates (vuodelta 1924) on käännetty nimellä Poirotin varhaiset jutut, mutta huomasin että tuo käännös onkin vasta vuodelta 1982, joten sekään ei selitä tätä omituista käännöstä. Niin tai näin, lyhyissä jutuissa on kuitenkin kyse Hastingin kertomista Poirot'n onnistuneista varhaisista jutuista heti sen jälkeen kun hän on ratkaissut Stylesin tapauksen.

Useat näistä tarinoista olivat jo hirveän tuttuja Hercule Poirot -televisiosarjasta. Esimerkiksi novellit Cornwallin mysteeri, Suklaarasia, Kukkatarha, Hunnutettu nainen ja Voitontanssiaisten tapaus on myös televisioitu. Tai itse asiassa suurin osa kaikista kuudestatoista novellista on. Tämän vuoksi sijoitankin tämän novellikokoelman lukuhaasteessa kohtaan 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta. En nyt sitten tiedä onko tuo kyseinen tv-sarja kovin suurta taidetta, mutta ehkä tämä nyt tähän lukuhaasteeseen kuitenkin kelpaa. Monet novellit tuntuivat tutuilta myös sen takia, että niiden juonikuvioissa on samaa Christien muiden romaanien kanssa. Kenties osa näistä onkin jalostunut tästä lyhyestä novellista pidemmäksi romaaniksi.

Kaikkiaan tätä novellikokoelmaa oli varsin mukavaa lukea. Luinkin tämän tosissaan jo kesälomalla heinäkuussa enkä tietenkään jaksa enää edes sen tarkemmin jokaista novellia erikseen muistaa. Kesälukemisena Poirot-tarinat ovat kuitenkin verrattomia ja muistan kyllä nauttineeni tämän kokoelman lukemisesta. Näissä tarinoissa ovat tietenkin mukana myös aina niin ihanat hahmot Hastings (kertojana) sekä komisario Japp.

Christie onnistuu hyvin pitämään juonikuvionsa kasassa ja hänen arvoituksensa toimivat hyvin myös novellimuotoisina. Toisaalta novellit ovat myös hyvin tiiviitä ja useat uudet henkilöhahmot aiheuttavat lukijalle ongelmia pidemmällä juoksulla. Näitä novelleja on mukava lukea aina yksi silloin ja toinen tällöin. Huomasin ainakin itse, etten oikein pystynyt keskittymään kovin moneen novelliin peräkkäin, koska aloin sekoittaa juonikuvioita ja hahmoja keskenään. Yksittäin luettuina nämä ovat kivoja välipaloja pidempien romaanien keskelle. Erityisen kutkuttavia ovat mielestäni ainakin Lemesurierien perintö sekä kokoelman päättävä Kukkatarha. Market Basingin arvoitus taas on sinänsä hauska, että toisessa kesällä lukemassani Christien romaanissa Mykkä todistaja tapahtumapaikkana on myös Market Basing.

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Marko Erola: Paras sijoitus (Hanna)




Marko Erola: Paras sijoitus
Talentum 2009
218 sivua

Kirja, josta tällä kertaa kirjoitan, on vähintäänkin poikkeus blogimme tähänastisessa historiassa. Kyseessä on miltei oppikirjamainen kauppatieteellinen teos, ja blogissamme käsittelemme hyvin suuressa määrin romaaneja ja muuta fiktiota – muutamaa elämäkertaa lukuun ottamatta. Parasta sijoitusta ei voi erehtyä luulemaan romaaniksi, enkä aikonut edes alkuun kirjoittaa siitä, kunnes saina ajatuksen: miksi tänne pitäisi lisätä vain luetut romaanit. Olen lukenut Parhaan sijoituksen omalla vapaa-ajallani enkä työn puolesta, joten totesin, että toki sen paikka kuuluu tänne.

Olen jo pidemmän aikaa halunnut tietää enemmän sijoittamisesta. Olen kyllä opiskellut kauppatieteitä ja sivunnut aihetta kursseilla, mutta olen kaukana alan ammattilaisesta (annettakoon se siis anteeksi myös tämän blogitekstin osalta). Säästäminen on kuitenkin aiheena tärkeä itse kullekin, ja aina voi oppia lisää.

Erola mainostaa kirjaansa teoksena, jota ”salkunhoitajat eivät halua sinun lukevan”. Hänen pääasiallinen viestintä on, että jokaisen kannattaa sijoittaa passiivisesti ja pitkän aikaa, koska sillä tavalla saa todennäköisimmin parhaat tuotot. Aktiivisesta sijoittamisesta Erola varoittaa, sillä ihmiset tuppaavat reagoimaan markkinoiden muutoksiin tunteidensa mukaan sekä yliarvioimaan omat kykynsä: tappiot tulkitaan huonoksi tuuriksi siinä, missä voittojen katsotaan kertyneen omien taitojen ansiosta.

Totuus kuitenkin on, että markkinoita on vaikea voittaa, sillä ne reagoivat uutisiin nopeasti: kaikki tieto sisältyy siis osakkeiden hintoihin. Siten markkinat ovat tehokkaat, ja siksi myös sijoitusalan ammattilaisten on vaikea voittaa markkinoita systemaattisesti. Samasta syystä myös korvaukset, joita aktiivisesti hoidetut rahastot pyytävät palveluistaan, harvoin vastaavat rahastosta saatua tuottoa.  Markkinat ovat epävarmat, eikä kukaan osaa ennustaa tulevaisuutta, vaikka muuten olisi piinkova pörssihai.

Toinen puoli markkinoissa on se, että sijoittajat reagoivat Erolan mukaan usein liian nopeasti. Kun osakkeen hinta tippuu, he panikoivat ja myyvät osakkeitaan kuin viimeistä päivää pienemmällä hinnalla kuin ostivat. Toisaalta, kun osakkeen hinta kipuaa ylös, sijoittaja myyvät osakkeet intoutuneena rikastumisen mahdollisuudesta – ja lopulta kenties huomaavat, että hinta jatkoikin nousuaan ja he olisivat voineet netota vielä suuremmat voitot, elleivät olisi myyneet liian aikaisin.

Parasta onkin siis pitäytyä aktiivisesta sijoittamisesta – tai korkeintaan käydä sitä huvin päin pienillä summilla suurten säästöjen levätessä passiivissa, pitkän ajan sijoituksissa. Erola puhuukin paljon indeksirajastojen puolesta mutta antaa vinkkejä myös aktiivisille sijoittajille.

Paras sijoitus tarjoaa hyvän lähtökohdan aloittelevalle sijoittajalle, sillä Erola käsittelee laajalti esimerkiksi riskin käsitettä sijoittamisessa. Toisaalta teos on kuitenkin suunnattu lukijalle, jolla on edes alkeellinen tieto sijoittamisesta, sillä peruskäsitteitä ei avata eikä teoksen takana ole hakemistoa tai sanakirjaa.

Teoksen ainoa haittapuoli on – eikä se johdu kirjoittajasta – että se on julkaistu vuonna 2009. Kun Erola siis toteaa ”10 vuoden päästä tilanne voi olla toinen”, on muistettava, että tuo 10 vuotta jo miltei kulunut ja tilanne voi tosiaan olla toinen. Ajankohtaisempaa tietoa onkin haettava uudemmista opuksista tai internetin ihmeellisestä maailmasta.

Parhaassa sijoituksessa on paljon toistoa. Tässä tapauksessa se on kuitenkin vain hyvä asia, sillä siten tällaisesta tietopaketista jäävät asiat mieleen. Olisin kaivannut kenties enemmänkin esimerkkejä ja vertauksia, joilla aihetta olisi voinut avata laajemmin, mutta kaiken kaikkiaan Erola argumentoi selkeästi eikä hän puhu asioista mustavalkoisesti.

Lukuhaasteessa asetan Parhaan sijoituksen kohtaan 25. Kirja, jossa kukaan ei kuole, sillä tässä teoksessa se totta tosiaan pitää paikkansa. :P


sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja (Elina)


Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja
Tammi 2016
286 sivua
suom. Antti Valkama
Alkuteos: Hakase no Aishita Sûshiki. 2003.

Tässä on aivan ihana romaani ja lukukokemus, josta halusin ehdottomasti blogata heti lukemisen jälkeen (siitä huolimatta, että kesällä luetuista kirjoista on yhä kolme julkaisematta). Tarina on lämminhenkinen ja kaunis, mielestäni juuri sopiva syksyisiin iltoihin. Tämä on ensimmäinen Ogawalta suomennettu teos, mutta tämä tuottelias japanilainen kirjailija on kyllä ehdottomasti seurattavan arvoinen, toivon että häneltä suomennetaan pian muutakin.

Taloudenhoitaja saa uuden pestin. Hänet on palkattu hoitamaan entisen matematiikan professorin kotia. Professori on ollut auto-onnettomuudessa, jonka seurauksena hänen muistinsa kykenee tallentamaan vain 80 minuutin pätkiä. Hänen pukunsa on täynnä muistilappuja, joista hän joka aamu kertaa tärkeimmät asiat. Joka aamu hän myös kohtaa taloudenhoitajansa uudelleen. Heidän välilleen kehittyy kuitenkin pikkuhiljaa vahva ystävyyssuhde, varsinkin kun professori käskee taloudenhoitajaa ottamaan töihin mukaan poikansa. Pojalle hän antaa nimeksi Juuri, onhan tämän päälaki yhtä tasainen kuin neliöjuurella.

Ogawan käsissä matematiikan maailma avautuu uskomattoman kauniilla tavalla. Professori näkee lukuja kaikkialla ja kaikki liittyy matematiikkaan. En ole koskaan edes erityisemmin ollut matematiikasta kiinnostunut, mutta tässä sitä kuvattiin kyllä erittäin kiehtovalla tavalla. Professori on samaan aikaan mystinen, mutta silti kovin maanläheinen. Hänen muistinsa ei kenties ole kuin 80 minuuttia pitkä nauha, mutta aina uudestaan hän pystyy silti palaamaan matemaattisten ongelmiensa pariin. Hän opettaa lukujen viehätystä myös taloudenhoitajalle ja Juurelle, jonka kanssa hän erityisesti jaksaa käydä läpi tämän koululäksyjä. Sen sijaan Juuri antaa professorille tehtäväksi palauttaa vanha radio toimintaan, jotta he voivat kuunnella baseball-otteluita. 

Tämän romaanin löysin luettavakseni Helmetin lukuhaasteen facebook-ryhmän kautta jonkun sitä kehuessa. Olin ajatellut laittaa sen aivan toiseen kohtaan lukuhaasteessa, mutta sijoitankin sen nyt kohtaan 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän, sillä romaanissa tuli paljon uutta sekä matematiikasta että baseballista. Aivan kaikkea en kyennyt edes ymmärtämään, sen verran yksityiskohtaisesti matemaattisia asioitakin toisinaan kuvattiin. Toisaalta en tästä huolimatta myöskään kyllästynyt lainkaan, joten erityisen hyvin kirjoitettu teos. Sopisi lukuhaasteessa varmasti moneen muuhunkin kohtaan, esim. 15. kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen, 20. kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö, 23. käännöskirja, 37. kirja kirjailijalta jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta tai 40. kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä. 

maanantai 11. syyskuuta 2017

Laura Arnesen & Marie Wivel: Ihanat letit (Elina)


Laura Kristine Arnesen & Marie Moesgaard Wivel: 
Ihanat letit kalanruodosta katnisslettiin
Otava 2015
107 sivua
Suom. Päivi Kivelä
Alkuteos: Fletninger. 2014.

Lukuhaasteen kohtaan 22. kuvitettu kirja sijoitan tämän kahden tanskalaisen tytön Lauran ja Marien kirjoittaman lettikirjan. Olen pitkään halunnut lukea jonkun letityskirjan. Näitähän on useita suomalaisiakin versioita toki. Ihanat letit on ihan peruskirja letittämiseen ja kampausten tekoon, josta varmasti ainakin aloitteleva letittäjä saa hyviä vinkkejä.

Olisin kaivannut kirjalta ehkä enemmän luettavaa. Kirjan alussa on lyhyt tyttöjen kirjoittama johdanto ja käydään lävitse esimerkiksi perustarvikkeet, joita lettien teossa tarvitaan. Ensimmäisenä esitellään viisi peruslettimallia ja niiden tekeminen: ranskalainen letti, hollantilainen letti, kalanruotoletti, kierretty letti ja puoliranskalainen letti. Tämän jälkeen esitellään erilaisia vaikeampia kampauksia ja versioita peruslettimalleista. Jokaisen lettimallin kohdalla ilmoitetaan vaikeusaste (helppo, keskivaikea tai vaativa), tarvikkeet ja letin tekemiseen kuluva aika. Kirjan lopussa on paljon kuvia erilaisista leteistä, mutta ei enää tarkempia ohjeita niiden tekemiseen. Toisaalta lettikirjaan on hankalaa kovasti ympätä luettavaa, tärkeintä onkin juuri kuvitus.

Lauran ja Marien ottamat lettikuvat ovat kauniita ja saavat lukijan innostumaan lettien tekemisestä. Erityisesti kehuja ansaitsevat tarkat vaihekuvat kunkin letin tekemisestä. Letittämistä on vähän vaikeaa opetella vain kirjallisten ohjeiden avulla, joten vaihekuvat ovat tärkeitä onnistumisen kannalta. Kenties nykyään youtube-videot saattaisivat olla helpoin tapa opetella kampausten tekoa.

Perusleteistä osasin tehdä jo varsin hyvin ranskalaisen letin, mutta kokeilin kirjan innottamana esimerkiksi hollantilaista lettiä ja kalanruotolettiä ja ne ainakin onnistuivat ohjeiden avulla varsin hyvin. Vähän normaalista poikkeva letti tuo kyllä kivaa vaihtelua arkeen. Vesiputousletin tekemisestä olen haaveillut pidempään, mutta edes kirjan yksityiskohtaiset ohjeet ja kuvitus eivät saaneet nyt sitä yrittämään. Arkiaamuisin ei kyllä turhan paljon ole ylimääräistä aikaakaan, joten hiusten laittaminen ei saisi viedä viittä minuuttia pidempään. Tämän vuoksi kirjan loppupuolella olevat lettikampaukset saattavat kyllä jäädä minulta tekemättä, vaikka kauniita olisivatkin.

Aloittelijalle tai innokkaalle hiustenlaittajalle tämä on varmasti varsin hyvä teos, jos taas haluat pelkästään katsella kuvia kauniista kampauksista ja saada inspiraatiota niin suosittelen tsekkaamaan tyttöjen instagram-tilin: https://www.instagram.com/hairandnailsinspiration/

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Sophie Kinsella: Kuka on pomo (Elina)


Sophie Kinsella: Kuka on pomo
WSOY 2017

414 sivua
suom. Kaisa Kattelus

Alkuteos: My Not So Perfect Life. 2017.

Kirjakauppaan piti lähteä kun huomasin Sophie Kinsellan uutukaisen ilmestyneen sopivasti kesälomalla. Tällä kertaa ei kyseessä ollutkaan uusin Himoshoppaaja vaan täysin erillinen romaani ja vaikka monesti pidänkin Shopaholic-romaaneja Kinsellan parhaimpina niin tällä kertaa tämä yllätti erittäin positiivisesti enkä olisi maltannut laskea romaania ollenkaan käsistäni sen aloitettuani.

Katie Brenner on markkinointialalla. Hänen haaveenaan on ollut aina päästä Lontooseen töihin ja hän elääkin unelmaelämää ja työskentelee lontoolaisessa brändäystoimistossa Cooper Clemmowilla. Katie, tai oikeastaan Cat kuten hän Lontoossa kutsuu itseään, postailee instagramiin ihania kuvia ihanasta Lontoo-elämästään, aivan kuten hänen paras ystävänsä Fi postailee ihania kuvia ihanasta New York-elämästään. Katiella on mahtava ja osaava pomo Demeter (jolla on täydellinen elämä), firman komea johtaja Alex, jonka kanssa Katie viettää lumoavia hetkiä sekä tietenkin työkaverit, joiden kanssa käydä lasillisilla tai kahvilla työpäivän jälkeen.

Todellisuudessa Katien työmatka on pitkä ja kamala eikä kukaan oikeastaan huomaa hänen osaamistaan työpaikalla. Ainakaan Demeter, jolla on kaikin puolin täydellinen elämä ja jonka mielestä Katien työnkuvaan kuuluu myös pomon juurikasvun värjääminen. Eikä Katiella ole oikeastaan edes rahaa käydä kahvilla työkavereiden kanssa. Hänen instagram-kuvansa on otettu toisten kahvikupposista. Hänen hiuksensa eivät ole oikeasti suorat ja kauniit eikä hänellä ole varaa kuin kirpparilta löytyneeseen kymmenen punnan Christin Bior -takkiin.

"Unelmaa" jatkuu ainakin siihen asti kunnes Katie saa yllättäen potkut ja joutuu palaamaan takaisin kotiin Somersetin maaseudulle. Hänen isänsä on laittanut tällä kertaa pystyyn maatilamatkailuyrityksen, jota Katie lähtee vetämään uutena projektinaan samalla salaten perheeltään saamansa potkut. Eräänä päivänä maatilalomalle pöllähtää Katien entinen pomo Demeter Lontoosta. Siinä riittääkin Katielle ongelmaa kerrakseen - vai hautooko hän vain kostoa?

Romaanin englanninkielinen nimi My Not So Perfect Life paljastaa mielestäni teoksen teemoista enemmän. Kenenkään elämä ei ole oikeastaan aivan sitä miltä se päällepäin tai sosiaaliseen mediaan näyttää. Katie ei ole oikeastaan lontoolainen Cat, mutta paljastuupa hänen pomostaan Demeteristäkin lopulta paljon muuta kuin mitä voisi olettaa. Kinsella pysyy ajan hermolla kirjoittaessaan some-maailman ilmiöistä ja tekee sen varsin hienosti. Muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta on romaani todentuntuinen ja hauska. Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 49. Vuoden 2017 uutuuskirja.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Mhairi McFarlane: Tyttö muiden joukossa (Elina)


Mhairi McFarlane: Tyttö muiden joukossa

Harper Collins Nordic 2017
480 sivua
suom. Hanna Arvonen
Alkuteos: Who’s That Girl? 2016.

Lukuhaasteessa sijoitan Mhairi McFarlanen chick litin kohtaan 14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella, sillä olin kesäkuussa kirjakaupassa etsimässä jotain lomaluettavaa ja tämä kirja osui silmiini. Kyllä, huonoin mahdollinen juttu tapahtui - olin jo lukenut kaikki lomalle mukaan ottamani kirjat ja vielä oli reissua viikko jäljellä. Rehellisyyden nimissä tosin sanottakoon, että valintaan vaikutti myös kaunis etukansi sekä se tosiasia, että romaani kuulosti tutulta, luulen lukeneeni siitä jonkin arvion netissä. 

Tyttö muiden joukossa oli joka tapauksessa oikein piristävää luettavaa ja onneksi siihen siis tartuin. Romaanin päähenkilö on 36-vuotias Edie, joka jää työkaverinsa häissä kiinni sulhasen Jackin kanssa suutelusta, minkä seurauksena työpaikan porukka kerää adressin hänen irtisanomisekseen ja Edie lähtee nolona lontoolaisesta mainostoimistosta kotikaupunkiinsa Nottinghamiin. Jos ei lasketa sitä, että alkuasetelma on oikeastaan aivan järjetön niin muuten romaani rullailee eteenpäin oikein hyvin. Tuntuu uskomattomalta, että yhdestä suudelmasta lähtee liikkeelle tapahtumaketju, jossa Edie mustamaalataan täysin somessa ja hän joutuu poistumaan työpaikaltaan häntä koipien välissä.

Nottinghamissa Edietä odottaa työprojekti: hänet on nimittäin laitettu haamukirjoittamaan kuuluisan näyttelijän Elliot Owenin elämäkertaa. Edellinen kirjailija on jättänyt homman kesken ja Edie joutuu selvittämään onko näyttelijälle todella noussut kuuluisuus hattuun. Lisäksi ongelmia aiheuttaa tietenkin, että Edie joutuu asumaan taas isänsä ja itsepäisen sekä kiukuttelevan sisarensa Megin kanssa. Megin ja Edien välit ovat olleet jo pitkään heikolla hapella ja Meg kummastelee sisarensa yhtäkkistä ilmestymistä kotiin, onhan Lontoo ollut hänelle jo pitkään aivan ykkösjuttu.

Vaikka alku onkin epäuskottava on se myös lajityypilleen uskollinen. Heti sen takakannen luettuaan kuka tahansa ymmärtää, että Edie tulee ihastumaan näyttelijään, josta ei alunperin välitä ollenkaan. Mutta mitä siitä seuraa? Entä kuinka aiemmat sotkut selvitetään ja pääseekö Edie takaisin työhönsä Lontooseen? Miten hän selviää ilman Jackia jonka kanssa juttelusta oli tullut hänelle pakokeino, mutta toisaalta joka suuteli häntä omissa häissään ja jätti sitten pulaan? Romaani ei ole pelkkää höttöä vaan Edien ja Elliotin taustoissa on myös kipeitä asioita, joita selvitellään. Romaani tuntuu chick litiksi pitkältä, mutta se antaa kyllä päähenkilöiden tunteille paljon enemmän tilaa kuin tavallisessa viihderomaanissa. 

Parasta on kuitenkin McFarlanen kyky kirjoittaa brittiläisestä kulttuurista. Monet kirjasuosikeistani ovat brittiläisiä ja kulttuuri kaikkinensa kiinnostaa. Tässä on yksi varsin mainio esimerkki nykyaikaisesta brittiromaanista kaikkine populaarikulttuurin viitteineen. Kinsella on genren suosikkejani, mutta tässä on varsin hyvä haastaja hänelle. Ehkäpä vähemmän viihteellinen kuin Kinsella eikä Ediestä olisi lainkaan kirjasarjan tähdeksi, mutta toisaalta oikein ihanaa vaihtelua. Suosittelen siis lämpimästi ja itse aion ainakin tutustua McFarlanen muuhunkin tuotantoon. 

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat (Elina)


Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat
Wsoy 2017
464 sivua
Suom. Helene Bützow
Alkuteos: Truly Madly Guilty. 2016.

Tässä vielä viimeisinkin lukemani Moriarty. Nyt onkin sitten koko hänen suomennettu tuotantonsa luettu vajaan puolen vuoden aikana. Ehkä alkoi vähän tulla jo ähky - tämä romaani kun ei millään tuntunut enää yltävän samaan kuin edeltäjät. En sano, että Tavalliset pikku pihajuhlat olisi ollut huono kirja - päinvastoin - mutta kenties on hyvä lukea välillä vähän muutakin taas.

Moriartyn juonivetoisuus ja yllätyksellisyys tulee taas esille. Hän onnistuu heti kirjan alusta koukuttamaan lukijan ja varsinainen page-turner oli tämäkin. On ollut pienet pihajuhlat. Paikalla kolme pariskuntaa, kolme lasta ja koira. Jotain kamalaa on noissa juhlissa kuitenkin tapahtunut ja sitä lähdetään kerimään taas auki. Moriarty kuljettaa lähes koko romaanin ajan kahta aikatasoa: sekä nykyhetkeä grillijuhlien jälkeen että aikaa vähän ennen juhlien alkua ja lopulta päästään siihen mitä itse juhlissa tapahtui. Tässä piileekin toki romaanin hienous: koko ajan pitää lukea eteenpäin tietääkseen mitä tapahtuu.

Päähenkilöt lienevät romaanin ainoa kompastuskivi tällä kertaa. Jostain syystä en pystynyt juurikaan samastumaan yhteenkään henkilöön. Vaikka Moriarty kirjoittaa pääasiassa esikaupunkivanhemmista niin edellisissä romaaneissa olen löytänyt henkilöhahmoista samastumispintaa. Tässä romaanissa sitä ei jostain syystä oikein ole.

Clementine on sellisti ja hän valmistautuu paraikaa tärkeään koe-esiintymiseen. Häntä tukevat aviomies Sam ja kaksi tytärtä. Clementinen ystävä Erika kamppailee lapsuudenaikojen traumojensa kanssa kuin myös hänen miehensä Oliver. Erika ja Clementine ovat ystäviä lähinnä Clementinen äidin painostuksesta johtuen. Erikan äiti on hamstraaja ja Erika ei tunnu vieläkään päässeen ylitse lapsuutensa epänormaaliudesta ja kammottavasta tavaramäärästä. Oliver sen sijaan kipuilee alkoholistivanhempiensa takia. Erikan ja Oliverin rennot ja sosiaaliset naapurit Tiffany ja Vid taas ovat täydellinen pariskunta isännöimään pihajuhlia. Mukana on myös heidän 10-vuotias tyttärensä Dakota, joka saa tehtäväkseen huolehtia Clementinen lapsista.

Moriarty kuvaa jälleen arkea humoristisen osuvasti ja painavatkin teemat tuodaan esille juuri sopivalla tavalla. Romaani ei ole liian raskas, vaikka se käsittelee lapsuuden traumoja ja grillijuhlien järkyttäviä tapahtumia ja niistä selviämistä. Se on myös romaani vanhemmuudesta, ystävyydestä, perhesuhteista ja unelmista. Kaikesta hyvin tavallisesta.

Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis. Kaikki Moriartyn kirjojen kannet ovat oikeastaan olleet mielestäni kauniita (etenkin Hyvän aviomiehen kansi, joka olisi sopinut tähän kirjahaasteen kohtaan ehkä vieläkin paremmin, saa nähdä joudunko vielä myöhemmin vähän vaihtamaan kirjojen järjestystä haasteessa...). Tässä vetoavat erityisesti kaunis värimaailma ja kuva, joka jotenkin vihjaa romaanista, muttei kuitenkaan liikaa. Tietysti tuo vihreä täplä (suositus Jojo Moyesilta) olisi voinut olla takakannen puolella. 

tiistai 29. elokuuta 2017

Agatha Christie: Lentävä kuolema (Elina)


Agatha Christie: Lentävä kuolema
Wsoy 1993
240 sivua
suom. Kirsti Kattelus
Alkuteos: Death in the Clouds. 1935.

Tässäpä vielä yksi kesälomareissulla luettu dekkari eli Christietä jälleen. Tämän kanssa sattui kyllä sellainen hölmö kömmähdys, että nappasin romaanin mukaani kotoa kuvitellen, etten ole sitä ikinä lukenut, mutta oikeastaan jo parin sivun jälkeen tajusin kyllä lukeneeni kirjan aiemminkin. Ehkä olen sen joskus lainannut kirjastosta, ei voi muistaa. Christien suhteen tämä nyt ei sinänsä haitannut, koska en muistanut loppuratkaisua lainkaan eli luin ihan mielelläni romaanin uudelleen.

Poirot on tässä tarinassa matkustamassa lentokoneella Croydoniin ja kuten romaanin nimi paljastaa, tapahtuu matkan aikana murha. Madame Giselle, tunnettu pariisilainen koronkiskuri, löytyy koneen laskeutuessa paikaltaan kuolleena. Poirot löytää lattialta myrkkynuolen ja Gisellen kaulasta löytyy pieni reikä. Myös myrkkyputki löytyy koneesta, mutta kukaan matkustajista ei ole huomannut, että Giselleä olisi ammuttu myrkkynuolella. Miten tämä voi olla mahdollista?

Jälleen kerran kyseessä on siis suljetun tilan arvoitus, joissa Christie on mielestäni ehdottomasti parhaimmillaan. Giselleä ei ole voinut surmata kukaan muu kuin joku Prometheus-koneen takaosan matkustajista tai jompikumpi kahdesta stuertista. Gisellellä oli työnsä puolesta runsaasti vihamiehiä, mutta kuka ja mistä syystä hänet surmasi? Näyttää siltä, ettei kellään koneessa olijalla ollut mitään yhteyttä Giselleen. Juoni on mieltä kutkuttava ja hauskaa kyllä pystyin muistelemaan keitä kaikkia olin edellisellä lukukerralla ajatellut murhaajiksi, mutten siltikään muistanut jutun ratkaisua.

Poirot lähtee tutkimaan tapausta tavalliseen tapaansa haastattelemalla kaikkia koneen matkustajia. Joukkoon mahtuvat niin muinaistieteilijät Armand ja Jean Dupont, hammaslääkäri Norman Gale, liikemies James Ryder, lääkäri Roger Bryant, salapoliisikirjailija Daniel Clancy, kampaamoapulainen Jane Grey kuin rouvat Lady Horbury ja Venetia Kerr. Poirotia kiinnostaa myös poliisien ihmetykseksi matkustajien matkatavarat ja hän pyytääkin saavansa tarkan listan jokaisen matkustajien mukanaan kantamista tavaroista. Henkilöhahmogalleria on Christielle varsin tyypillinen: löytyy niin yläluokkaisia rouvia, perinteisiä ammattimiehiä (lääkärit) kuin parodioitu kirjailijan hahmokin. Armand ja Jean Dupont sen sijaan muistuttavat kenties Christien viettämästä ajasta egyptiläisillä arkeologisilla kaivauksilla.

Lukuhaasteessa romaani sopisi mm. kohtiin 23. käännöskirja, 37. kirja kirjailijalta jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta ja 47. kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit, mutta sijoitan sen tällä erää kohtaan 21. sankaritarina, sillä tottahan toki mestarietsivä Poirot’ta jos ketä voi pitää sankarina. Poirot-tarinat ovatkin ehdottomia lemppareitani Christien tuotannossa.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia? (Elina)


Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia?
Schildts & Söderströms 2013
361 sivua
suom. Kaisa Kattelus
Alkuteos: When will there be good news? 2008.

Luin Kate Atkinsonin dekkarin jo kesäkuussa, mutta kuten jo aiemmin sanottua niin kirjoista postaaminen laahaa hieman jäljessä. Milloinhan pääsen kirjoittelemaan elokuussa luetuista kirjoista? Kate Atkinsonin Jackson Brodie -dekkareista olen kirjoittanut aiemminkin: Ihan tavallisena päivänä ja Kaikkein vähäpätöisin asia

Tämän romaanin päähenkilö on edinburghilainen Joanna Hunter (os. Mason), joka on lapsena todistanut raakaa perhesurmaa. Myöhemmin hänestä on tullut hyvinmenestyvä lääkäri, vaimo ja äiti. Murhasta tuomittu Andrew Decker on nyt viimein kolmenkymmenen vuoden jälkeen vapautunut vankilasta, joten rikosylikomisario Louise Monroen täytyy tehdä visiitti Joannan luokse. Yllättäen Joanna katoaa pieni lapsensa mukanaan ja ainoa jonka mielestä tapauksessa on jotain omituista on perheen uusi lastenvahti 16-vuotias Reggie. Jackson Brodie toki sattuu Edinburghiin myös, tosin vain ja ainoastaan vahingossa, sillä hän on mennyt erehdyksessä väärään junaan ja päätyy keskelle junaonnettomuutta.

Mielestäni tämä romaani oli tähän mennessä sarjan kehnoin. Ei sillä, Atkinson on taitava kirjailija ja hän kuljettaa romaanissa useita hahmoja ja juonikuvioita varsin vaivattomasti. Pidän myös Brodien ja Monroen hahmoista ja tässä romaanissa Atkinson valottaa mukavasti myös Louisen luonnetta. Samoin lastenvahti Reginaa eli Reggietä kuvataan romaanissa mielenkiintoisesti ja hän onkin kiva pieni piristys muiden hahmojen joukossa. Kuitenkin romaanin alun ahdistava ilmapiiri, raa'at ja välillä hieman epätodennäköisetkin tapahtumat eivät tehneet lukukokemuksesta miellyttävää.

En lukenut romaania kovinkaan nopeasti enkä heti sen luettuani välittänyt oikeastaan edes kirjoittaa siitä mitään, koska se ei ollut mielestäni yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Pari kuukautta sitten luetusta kirjasta olikin vaikeaa palauttaa mieliinsä mitään muuta kuin lukukokemus kokonaisuutena. Pieniä yksityiskohtia en tahtonut muistaa muuten kuin googlaamalla romaanin. Toisaalta taas Jackson Brodien seuraavat käänteet kiinnostavat kuitenkin sen verran, että enköhän lue myös sarjan neljännen osan. Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 23. Käännöskirja. Romaanin taitavan käännöstyön takana on Kaisa Kattelus.

tiistai 15. elokuuta 2017

Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla (Hanna)




Catheryne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla
Gummerus 2013
339 sivua
Suom. Sarianna Silvonen
Alkuteos: The Girl Who Circumnavigated Fairyland in a Ship of Her Own Making (2011)




Catheryne M. Valenten lasten fantasiakirja Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla kiehtoi minua alun alkaen veikeän kantensa ja sitäkin veikeämmän nimensä ansiosta. Kuten nimestäkin voi päätellä, kyseessä on teos, joka totta tosiaan eroaa massasta. Se on ensimmäinen osa viisiosaisessa fantasiasarjassa.

Romaanissa 12-vuotias syyskuu tempaistaan Satumaahan, jota hallitsee ilkeä Markiisitar. Markiisitar on anastanut vallan rakastetulta kuningatar Malvalta. Alkumatkassa Syyskuun tukena ja matkakumppanina kulkee Vihreä tuuli, mutta Satumaahan päästyään Syyskuu törmää toinen toistaan erilaisempiin hahmoihin. Hän sitoo ystävyyksiä puolin jos toisinkin, mutta tärkeimmäksi sidokseksi muodostuu ystävyys kirliskoon (lohikäärmeen kaltainen olento) nimeltä A–L. Kirlisk on saanut nimensä isänsä mukaan: hänen isänsä on kirjasto, ja lapsuudessaan A–L ehti lukea vain teokset kirjaimesta A kirjaimeen L. Paljoa kirliskon taakse ei jää myöskään ystävyys Lauantaihin – marideihin kuuluvaan poikaan, jonka Syyskuu pelastaa Markiisittaren kynsistä.

Syyskuu lähtee ystävineen suorittamaan tehtävää Markiisittarelle täyttääkseen palveluksen, jonka teki aiemmin kohtaamalleen noidalle. Ystävykset lähtevät matkaan, mutta tehtävä ei ole vailla vaikeuksia, eikä Markiisitar todellakaan aio päästää Syyskuuta helpolla. Seikkailun päätteeksi selviää opulta selviää, etteivät Satumaankaan asiat ole mustavalkoisia, vaan pahuuteenkin on syynsä. Opetus, joka ei varsinaisesti loista uutuudellaan lasten- ja nuortenkirjallisuudessa.

Teemoina romaanissa ovat ystävyys ja hullunkurisuus, sillä Syyskuu on ennen kaikkea pistämään kaiken likoon ystäviensä tähden. Itse maailma sen sijaan etsii hullunkuurisuudessa vertaistaan, vaikka jossain määrin mielikuvituksellisuus kompastuu omiin jalkoihinsa. Lukiessa tulee tunne, että mielikuvitukselliset elementit ja piirteet ovat vain päälleliimattuja Satumaahan – ne eivät vaikuta aidoilta kaikessa yltäkylläisyydessään. Toisaalta: tämä tunne saattaa olla vain aikuislukijan ongelma. Lapsilukijasta mielikuvituksen tykitys saattaa olla hassunhauskaa ja ilahduttavan hupsua.

Romaanissa nousee esiin myös varhaisnuoruuden murrosvaihe. Syyskuu kaipaa samanaikaisesta sekä Satumaahan että kotiin: hän tasapainoilee mielessään näiden kahden paikan välillä. Tällainen asetelma heijastelee lasten ja nuorten elämänvaihetta, jossa kaivataan itsenäisyyttä vaikka ollaankin henkisesti ja taloudellisesti vielä vanhemmissa kiinni.

Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla vilisee intertekstuaalisia viittauksia: romaanissa viitataan nimittäin usein muuhun lastenkirjallisuuteen. Liisa Ihmemaassa –henki huokuu tarinasta ja sen sekopäisestä maailmasta, jossa yksi kaupunki on tehty leivoksista siinä missä toisen talot on rakennettu kankaista. Satumaata hallitseva mielivaltainen Markiisitar rinnastuu hänkin Ihmemaan Herttakuningattareen. Lauantai-hahmo muodostaa sen sijaan päivänselvän yhteyden Robinson Crusoen Perjantaihin.

Teoksen kertoja on vahva ja rakenne mukailee modernilla tavalla vanhoja seikkailuromaaneja, joissa luvun alussa tiivistetään lyhyesti, mitä tulevassa luvussa tapahtuu. Kertoja on selvästi ekstradiegeettinen eli tarinan ulko- ja yläpuolella eikä osallistu tapahtumiin vaan ottaa hahmoihin etäisyyttä. Sen sijaan kertoja asettautuu samalle tasolle lukijan kanssa, johon hän viittaa usein suoraan, miltei kaverillisesti.

Valenten teos on omalla tapaansa miellyttävä kirja, mutta siitä huolimatta minulla oli vaikeuksia saada siitä otetta. Hullunkurinen maailma on eittämättä hauska ja mielikuvituksellinen, mutta kertoja teki tarinasta liian etäisen omaan makuuni. Lisäksi juoni ei koukuttanut, minkä vuoksi, minulla menikin teoksen lukemiseen suhteellisen pitkä aika.

Romaanin veikeä kansi asettaa sen Lukuhaasteessa kohtaan 10: Kirjan kansi on mielestäsi kaunis.