Elokuvissa: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille (Hanna)

kuva: finnkino.fi

Kävin tässä taannoin katsomassa Tim Burtonin uutuuselokuvan Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille, joka perustuu Ransom Riggsin samannimiseen romaaniin. Arvioin kirjan viime vuonna myös blogissamme. Ohjaaja Tim Burton on puolestaan yksi suosikeistani synkkine ja eriskummallisine aiheineen ja visuaalisine elementteineen. Sikäli romaani sijoittuukin varsin burtonmaiseen ympäristöön.

Koska tarinan juoniselvitys löytyy jo aiemmasta arviostani, en ala selvittää sitä yksikohtaisesti. Kaikessa lyhykäisyydessään: teini-ikäisen Jaken isoisä kuolee epäilyttävissä olosuhteissa, joten Jake lähtee selvittämään isoisänsä menneisyyttä lastenkodista, jossa isoisä vietti lapsuutensa. Se, mitä Jake sieltä löytää, on vähintääkin eriskummallista.

Elokuvassa oiottiin paljon mutkia, mikä toisaalta on melko hyvä ratkaisu. Kirjan monimutkaisen ja pitkähkön alun siirtäminen valkokankaalle olisi ollut katsojalle uuvuttavaa sekä vaikeasti seurattavaa. Kaiken kaikkiaan Burton otti kuitenkin paljon vapauksia, ja hän kuljetti tarinaa pidemmälle kuin mihin kirjassa päästään.

Siinä pisteessä, jossa Burton lähtee sooloilemaan, siirtyy koko elokuva mielestäni turhan toiminnalliseksi. Tarinapainotteisuus vaihtuu efekteihin, joista jää sellainen maku, että ne on lisätty mukaan vain katsojan vaikuttamiseksi. Lisäksi jotkin yksityiskohdat ovat ristiriitaisia: bongasin esimerkiksi seikan, joka olisi tehnyt koko loppuseikkailusta turhan – keinon, jolla pahikset olisi voinut tappaa paljon helpomminkin kuin lastenkotilaisten monimutkaisella juonella. En halua spoilata elämystä, joten en paljasta sitä tässä.

Toisaalta arvostan Burtonin kykyä ottaa vaikutteita kirjasta: tarrautua sen yksityiskohtiin ja viedä niitä eteenpäin keksimällä niille omanlaista käyttöä. Kirjan maailmalle pysytellään siten uskollisena, vaikka itse kirjasta poiketaankin.

Elokuvassa on myös vitsejä, jotka jäävät vajaiksi, ja nuoret näyttelijät esiintyvät epätasaisesti. Sen sijaan Eva Greenin esiintyminen Neiti Peregrinenä on vakuuttava ja miellyttävää seurattavaa. Meikit, puvustus, asenne ja eleet, ilmeistä piipun tuprutteluun, istuvat hahmoon kuin nenä päähän. En olisi itse osannut loihtia Neiti Peregrineä eläväksi sen paremmin.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin pidin elokuvasta, vaikka ei se ylläkään Burtonin parhaimmistoon. Se voittaa kuitenkin Dark Shadowsin ja Liisan Ihmemaassa, josta en juurikaan pitänyt sen ottamien liiallisten vapauksien vuoksi. Vähintään elokuvan alkupuolen tunnelma ja Eva Greenin vakuuttava esiintyminen ovat riittäviä syitä katsoa tämä elokuva.