Siirry pääsisältöön

Juha Itkonen: Kohti (Hanna)



Juha Itkonen: Kohti
Otava 2007 
428 sivua


Juha Itkonen teki sen taas.

Suomalaisessa kirjallisuudessa perhesuhteiden ristiriitaisuus ja kipeys ovat suosikkiaiheita, ja Juha Itkonen on tämän aihepiirin mestari. Kohti on julkaisuvuotensa 2007 Finlandia-ehdokas, mutta itse luin teoksen vasta nyt. Ja se olikin kirjailijan tuotannosta viimeinen, joka minulta on ollut lukematta.

Toisin kuin osassa Itkosen teoksia, Kohti-romaanissa keskitytään monien sukupolvien välisen kuilun ja laajojen aikahyppäysten sijaan yhteen perheeseen: isään ministeri Tapani Ansakseen, meklaripoikaan Jussiin sekä Thaimaahan karkuteille hilpaisseeseen tyttäreen Juliaan. Romaani saa alkunsa, kun Tapani ja Jussi saavat sattumalta uutisnäytteen kautta selville, että vuoden päivät kadoksissa ollut ja huolta aiheuttanut Julia on elossa jälleenrakentamassa tsunamin runtelemaa Thaimaata. 

Pariksi päiväksi ennen joulua Tapani ja Jussi jättävät kaiken taakseen: Tapani ministerintehtävänsä ja Jussi sijoitushommansa sekä lapsensa ja odottavan vaimonsa. Tarkoituksena on noutaa Julia takaisin Suomeen vaikka väkipakolla, sillä onhan tytönheitukka käyttäytynyt täysin ajattelemattomasti jätettyään sulhasensa Pekan mitään ilmoittamatta Suomeen. Kaiken kukkuraksi käy ilmi, että tyttö heilastelee Thaimassa minkälie-maailmanparantaja-jenkkisurffarin kanssa.

Isän, pojan ja tyttären kohtaaminen nostaa jokaisen mielessä pintaan niin hyviä kuin kipeitäkin muistoja, joista vähäisin ei suinkaan ole vanhempien ero vuosia sitten sekä äidin kuolema kahdeksan vuotta eron jälkeen. Lisäksi perheenjäsenillä on omat murheensa ja uutisensa, jotka iskevät kiilan yhä syvemmälle perheenjäsenten väliin. Parin päivän oleskelu Thaimaassa tuntuu vuosien mittaiselta, kun mennyt, nykyinen ja tuleva häilyvät jokaisen (ajoittain alkoholin sumentamassa) mielessä.

Muistot ja nykyisyys limittyvät Itkosen taitavassa kerronnassa, kuten tavallisestikin: nykyhetket nostavat pintaan menneisyyden haamuja, jotka kulkevat jatkuvasti vierellä. Niiden avulla menneisyyden ja nykyisyyden palaset asetellaan lukijan eteen yksi kerrallaan. Taitavan kirjoittajan merkki on sekin, ettei mitään pureksita lukijalle valmiiksi, vaan lukijan on itse tehtävä päätelmänsä pienten vihjeiden avulla: päähenkilöiden elämät asetetaan lukijan eteen sellaisina kuin ne sillä hetkellä ovat, ilman historiallisten faktojen kertausta.

Länsimaiden ja muun maailman – erityisesti kehitysmaiden – väliset erot tuodaan teoksessa esille. Yhtäältä erot ovat silmiinpistäviä, mutta toisaalta ihmisluonto on samanlainen paikasta toiseen: samat tunteet, samat onni ja viha sekä samat kehitysvaiheet esiintyvät kaikkialla. 

Kapitalististen länsimaiden sekä köyhyydestä kärsivien kehitysmaiden vastakkainasettelu on eräs romaanin olennaisimmista teemoista. Esiin nousee kysymys, missä määrin länsimailla on velvollisuus auttaa hädästä kärsiviä valtioita. Vastakkainasettelun ääripäät henkilöityvät erityisesti kauppakorkeasta valmistuneen Jussin ja humanisti-Julian välillä: sisarusten maailmankuvat ja näkemykset toisten auttamisesta suhteessa omaan hyvinvointiin ovat kuin yö ja päivä.

Tai näin hahmot itse ainakin luulevat. Jokainen teoksen päähenkilöistä syyllistyy jonkinasteiseen marttyyriyteen: kaikki muut ovat väärässä, kaikki muut ovat itsekkäitä eikä kukaan muu ymmärrä juuri heitä. Tämä asetelma muuttuu entistäkin kivuliaammaksi, kun se sijoitetaan perheen keskelle – niiden ihmisten piiriin, jotka ovat samaan aikaan kaikista läheisimpiä ja pistävät silti hermot kaikkein kireimmälle. Jokainen romaanin perheenjäsenistä ajattelee vain itseään uskoen kuitenkin samalla vakaasti, että nimenomaan kaikki muut miettivät vain omaa etuaan eivätkä osaa ottaa toisia huomioon.

Ei-niinkään-yllättävästi henkilöhahmot tulevat teoksen loppua kohden monien kriisien kautta hieman lähemmäs toisiaan. Teoksen avoin loppuu jättää kuitenkin auki, miten pysyvästi välit korjautuvat, sillä tulehtuneet haavat alkavat teoksen lopussa vasta vähitellen parantua ja jälleenrakentamista vaaditaan. Näin ollen myös Thaimaan hajanainen tila ja uusien perustusten luominen rinnastuu Ansaksen perheeseen. 

Välien korjaamisesta sekä toisen ihmisen ja hänen näkökulmansa lähestymisestä saa teos myös lopulta nimensä Kohti. Sama ilmiö koskee niin perheenjäseniä kuin koko maailman asukkaita: matka Thaimaahan kuljettaa hahmoja kohti ymmärrystä toisenlaisesta ympäristöstä ja siitä, että loppujen lopuksi ihminen olentona on sama ajasta ja paikasta toiseen. 

Toisaalta, kulttuurieroja ja niiden vaikutusta hahmoihin olisi mielestäni voinut käsitellä teoksessa syvemmällä tasolla. Nyt syvemmän tason käsittely keskittyy perheen dilemmaan: toisistaan erkaantuneet perheenjäsenet joutuvat pakon edessä tulemaan lähemmäksi toisiaan ja kohtaamaan sekä menneisyyden kultahetket että sen aiheuttamat syvät haavat. Myönnettävä kuitenkin on, että perheen problematiikan Itkonen hallitsee jopa kipeän osuvasti.

Osallistun teoksella vuoden kirjahaasteeseen. Kuten arvata saattaa, sijoitan sen kohtaan ”sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut”.

Kommentit