Siirry pääsisältöön

Marraskuun lukuhaasteen 2014 kuulumisia

Marraskuu on puolessa välissä ja lukuhaasteemme etenee. Tarkoituksena on ollut, että joka päivä luetaan vähintään 30 sivua kaunokirjallisuutta koko marraskuun ajan. Seuraavassa kuulumisia haasteen etenemisestä.

ELINA:

Lukuhaasteeni lähti hitaasti liikkeelle. Ensimmäisen viikon aikana en kaikkina päivinä saanut edes kolmeakymmentä sivua luettua. Ensimmäisen luetun kirjan jälkeen homma lähti kuitenkin sujumaan joutuisammin ja olenkin monena päivänä lukenut jopa satoja sivuja.

Lukujumitus on poistunut haasteen myötä. Olen huomannut, että pimeinä ja sateisina iltoina on ollut mukavaa jättää joku TV-sarja katsomatta ja kaivautua sen sijaan sängyn pohjalle jännittävän kirjan kanssa. Aloittaminen on ollut kaikista vaikein osuus, mutta sitten kun vaan pakotti itsensä joka päivä hetkeksi kirjan ääreen niin yhtäkkiä huomasin, että tekee mieli lukea enemmän ja on pitkästä aikaa taas ihanaa uppoutua kirjojen maailmaan.



Lukuhaasteen aikana olen tähän mennessä lukenut Sophie Kinsellan Shopaholicin (joka oli keskeneräinen haastetta aloittaessa), Sophie Hannahin Nimikirjainmurhat ja John Greenin Tähtiin kirjoitetun virheen (postaus siitä tulossa ensi viikon alussa). Lisäksi olen aloittanut Robert Galbraithin Silkkiäistoukan sekä töitä varten Louis Sacharin Paahteen. Yhteensä luettuja sivuja on tähän mennessä kertynyt noin 950, mikä jo riittäisi täyttämään marraskuun lukuhaasteen sivumäärän. 

Haaste on kuitenkin vasta puolessa välissä, joten eiköhän tässä vielä muutaman kirjan ehdi lukea. Tällä hetkellä yöpöydällä siis jo mainitut Silkkiäistoukka ja Paahde. Niiden jälkeen ajattelin tarttua ehkäpä Bram Stokerin klassiseen kauhukertomukseen Draculaan, joka sopisi hyvin juuri marraskuulle. Khaled Hosseinin romaani Ja vuoret kaikuivat pitäisi myös päästä jo lukemaan, se on nimittäin keikkunut luettavien kirjojen pinossa pienen ikuisuuden.

HANNA:

Kuten jo kuun alussa mainitsin, lukuhaaste lähti käyntiin melko vauhdikkaasti, kun jo ensimmäisenä päivänä sain luettua Juha Itkosen Ajon loppuun. Pähkäiltyäni ja puntaroituani päätin jatkaa haastetta Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksellä sekä Tove Janssonin Kuvanveistäjän tyttärellä. Monet sattumukset ovat kuitenkin hidastaneet näiden kirjojen lukemista, ja ne ovatkin molemmat vielä kesken.

Haasteen aikana luetut
Alkuspurtin jälkeen sain nimittäin lyhyen työhomman, jonka tiimoilta luin kyllä kaunokirjallisuutta ja laskinkin nämä sivumäärät mukaan haasteeseen, mutta koska kyseinen teos oli espanjaksi, en valitettavasti päässyt aivan samanlaisiin sivumääriin kuin Elina. Lukunopeus ei nimittäin ole aivan samaa luokkaa eikä katse liidä sivuilla samaan tahtiin kuin suomenkielisissä romaaneissa.

Tästä huolimatta pääsin kuitenkin 778 sivuun (rakastan listoja, joten kyllä, olen laskenut määrän tarkalleen) haasteen puoliväliin mennessä. Toisaalta tämäkin päivä ei ole vielä ohi, joten ehtiihän nyt sunnuntainkin puolella vielä lukea vaikka mitä!


Nämä jatkuvat
Neljäntienristeys jatkuu ja kunhan saan sen luettua, kirjoittelen siitä blogiin. Myös Finlandia Junior -ehdokkaat ovat ponnahtaneet koristamaan kirjapinojeni kärkeä, sillä lukaisin nopeasti myös Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon kuvakirjan Olga Orava ja metsän salaisuus sekä Ulf Starkin ja Linda Bondestamin kuvakirjan Min egen lilla liten, ja aloittelin Saku Heinäsen lastenromaania Zaida ja lumienkeli. Arviot näistäkin ilmestyvät blogiin piakkoin. Luulenpa, että muutenkin kaiken Finlandia & Finlandia Junior -jännityksen keskellä Tove Jansson jää hetkeksi yöpöydälle, sillä pyrin keskittymään muutamiin ehdokkaisiin ennen voittajien julkistamista.

Toivottavasti näihinkin vielä ehdin.

Kaiken kaikkiaan olen kyllä huomannut saman kuin sinä, Elina. Kun muutaman kerran on vaipunut nojatuolin uumeniin kirjan kanssa, alkavat ne iänikuiset TV-sarjat unohtua ja jälleen muistuu mieleen, miksi nämä kirjat niin ihania ovatkaan eikä malttaisi odottaa, että pääsee taas seuraavan kerran jatkamaan.




Seuraavan kerran lukuhaaste-kuulumisia on tiedossa sitten kuun lopussa, ja lopulliset saldomme paljastuvat.

Kommentit