Siirry pääsisältöön

Museossa: Tove Jansson Ateneumissa



Monet varmasti tietävätkin, että tänä vuonna on Tove Janssonin juhlavuosi eli on kulunut 100 vuotta Toven syntymästä. Kaikki eivät välttämättä kuitenkaan muista, että juuri tänään on Toven varsinainen syntymäpäivä. Ja mikä olisikaan sen oivallisempi tapa juhlistaa Tovea kuin kynäilemällä blogipäivitys tuon monitaiturin kunniaksi.

Kuluvalla viikolla kävimme Ateneumissa tarkastamassa FT Tuula Karjalaisen kokoaman Tove Jansson -näyttelyn. Tove halusi ennen kaikkea tulla tunnetuksi maalarina, joten siksikin synttäripostaukseksi sopii mainiosti teksti Toven muista teoksista kuin muumeista – paitsi myönnettäköön, että muumeja tuskin voi täysin sivuuttaa tässäkään yhteydessä.


Näyttely kiertää kronologisesti Toven taiteilijanuran 1930-luvulta 1970-luvulle, ja taiteilija-kuvittaja-kirjailijan monet kasvot näkyvät läpi näyttelyn – jopa kirjaimellisesti, sillä teosten joukkoon kuuluu lukuisia Toven omakuvia, jotka eroavat toinen toisistaan, sillä taiteilija on kuvannut itseään monin eri kasvoin monissa eri hetkissä. Tunnetuin näistä kuvista on omakuva 1970-luvulta: kyseistä Tove itse nimitti ”rumaksi omakuvaksi”, mutta kriitikot ovat pitäneet sitä yhtenä Toven parhaista.

Jo Toven alkuvuosien töissä on näkyvillä taiteilijan ainutlaatuinen näkemys maailmasta: satujen elementtejä ja muumien yhteydestäkin tuttuja tunnelmia on havaittavissa. Utuiset ja tummat satumaisemat edustavat 1930-luvun teoksia, mutta Tove ammensi teoksiinsa paljon myös omasta elämästään, mikä näkyy matkojen inspiroimista maisemakuvista. Toven avara maailmankuva ilmenee myös maalauksissa, jotka ulottuvat kauemmaksi tuntemastamme maailmasta ja siirtyvät unen ja sadun puolelle.

1940-luvulla Toven kuvat saivat puolestaan tummia sävyjä, mutta sodanaikaiset teokset veivät myös pois ajan kauhuista: syntyiväthän ensimmäiset muumitkin eskapismina pois sodasta. Toisaalta Tove piirsi omalla nimellään Garm-lehteen ajankohtaisia ja uskaliaita pilakuvia: huumorikin toimi eräänlaisena pakokeinona.

Myöhemmällä urallaan Tove sai vaikutteita abstraktista taiteesta, mutta maalausten ilmaisuvoima on yhä läsnä. Seuraavaksi nostamme esille muutamia suosikkejamme näyttelystä.


Satu 1934

ELINA: Sanoin heti, että tämän teoksen ottaisin koska tahansa olohuoneeni seinälle. Haaleat, pastelliset ja unenomaiset värisävyt sulautuvat toisiinsa täydellisesti ja satuhahmot tuovat mieleen Muumilaakson. Yksityiskohdat ovat mielestäni Toven vahvuus ja tässäkin teoksessa niitä on paljon.

HANNA: Komppaan Elinaa täysin, sillä mielelläni katselisin teosta omalla seinälläni. Teoksessa vallitsevat vaaleat värisävyt viehättävät ja sopivat teemaan. Teos on suuri ja sen tunnelma kuljettaa pois maailman murheista. Siinä on myös jo nähtävillä elementtejä, jotka tulevat myöhemmin tutuiksi muumikirjoista.

Mystinen maisema 1930-luku

HANNA: Tässäkin teoksessa minua miellyttää sen tunnelma: tällä kertaa se syntyy tummien värien ja vaaleiden sävyjen kontrastista. Tunnelma on nimenomaan mystinen ilman, että siinä on mitään selkeästi todellisuudesta poikkeavaa: parhaimmillaan arjessakin pilkahtelee maalauksen kuvaamia vangitsevia hetkiä. Toven kyky kuvalliseen tarinankerrontaan näkyy jo näissä varhaisissa teoksissa.

Tyttö ja kaappi 1940-luku

HANNA: Teoksen kasvoton nainen on se elementti, joka kiinnitti huomioni. Hän seisoo selin ikkunaan kuin olisin kääntänyt selkänsä sille kaikelle elämälle, joka ulkomaailmassa vilisee. Tytön vieressä oleva kaappi viittaa kätkettyihin salaisuuksiin. Teos vetoaa salaperäisessä ja yksinäisessä tunnelmassaan.

Jatkot (tai Krapulapäivä) 1941

HANNA: Teoksessa on sananmukaisesti käynnissä jatkot, jotka Tove on ikuistanut. Kyseessä ei välttämättä tietenkään ole tietty tapahtuma, mutta taiteilija on tarkkanäköisesti kuvannut tunnelman ja näkymän, jotka jatkoilla usein vallitsevat: ilo ja hurma mutta myös alakulo ja haikeus koittavasta aamusta.

Juhlat maalla & Juhlat kaupungissa (1947)

ELINA: Teospari on vaikuttava suuren kokonsa takia ja yksityiskohtia on runsaasti. Näissä teoksissa, kuten Sadussa, värisävyt ovat taitavasti valittuja ja elegantteja. Maalaukset voisi mieltää helposti jonkin satukirjan kuvitukseksi, sillä niitä katsoessa mielikuvitus lähtee lentoon ja hahmot alkavat elää. 

HANNA: Teokset todella ovat elinvoimaisia. Ne vangitsevat juhlien ilot, ja vaikka ne nimiltään sijoittuvatkin päinvastaisiin miljöihin, on niissä nähtävissä tiettyä samankaltaisuutta: juhlien riemu ja myös luonnon läsnäolo. Lisäksi pienet muumihahmot oli jännä bongata juhlinnan vilinästä.

Keltainen ikkuna (1962)

ELINA: Toven 60-luvun tuotannosta ihastuin erityisesti tähän teokseen, jonka vahvat värisävyt ja terävät siveltimenvedot vangitsevat katseen. Pidän paljon teoksista, joita täytyy hetki katsoa, että ne avautuvat ja tämä on juuri sellainen. Moni maalaus myös Toven myöhemmästä tuotannosta on katsomisen arvoinen, vaikka näyttelyn pääpaino taitaakin olla varhaisessa tuotannossa ja muumi-aiheissa.

Tove muistetaan parhaiten Muumeista.


Tove Janssonin näyttely on esillä Ateneumissa vielä 7.9.2014 saakka. Avoinna ti / pe 10-18, ke / to 9-20 ja la / su 10-17. Pääsymaksu 12 €.

Kommentit