Siirry pääsisältöön

Televisiossa: Raja, osa 3


Viimeinen osa Riikka Pulkkisen romaaniin perustuvasta tv-sarjasta Raja nähtiin YLE:llä sunnuntaina. Mikäli sarja meni sinulta sivu suun, niin pääset vielä katsomaan kaikki jaksot Yle Areenasta.


     Anja keskustelee Julianin kanssa rakkauden ja himon rajasta antiikin tragedioissa.
      Kuva on lainattu Ylen sivuilta.

Tässä pohdintojamme sarjan viimeisestä osasta.

ELINA:

Tässä jaksossa aletaan vihdoinkin käsitellä rakkauden ja himon välistä rajaa enemmän ja näkyvämmin. Antti Luusuaniemen Julian on yhä mielestäni hieman kahtiajakoinen. Toisaalta hän onnistuu hyvin näyttelemään perheenisää ja väitöskirjantekijää, mutta ei vaimoaan koulutytön kanssa pettävää miestä. Mari sen sijaan uskoo rakkauteen, mutta todellisuus on jotain muuta. Julianin lause ”Meidän pitäis jutella” ei kerro Marille muuta kuin että Julian haluaa nähdä hänet. Mari ei vielä osaa lukea ihmissuhteiden koodeja ja sitä, mitä Julian tuolla lauseella tarkoittaa. Kun taas esimerkiksi Julianin vaimo ymmärtää heti saman lauseen kuullessaan, että jotain on vialla. 

Mari on rakastunut juuri sillä tavalla kuin kuusitoistavuotiaat ovat: päätä pahkaa ja viattomasti koko sydämellään. Linda Tuomenvirran roolityö paranee mielestäni loppua kohden. Ensimmäisen jakson tapaan tässäkin jaksossa Mari seisoo sillan reunalla, mutta tällä kertaa hänellä on tehtävä: pelastaa Annin ystävä hyisestä vedestä.

Marin äidillä on myös suurempi rooli tässä jaksossa vihaisena ja suojelevana äitinä. Hänen katseensa ovat sopivan tyrmistyneitä ja huolestuneita, mutta voimattomia, kuten tuollaisessa tilanteessa olevalla vanhemmalla olisikin. Hän on kuitenkin myös ymmärtäväinen Maria kohtaan.

Anja tekee rakkaudesta mieheensä suuren teon, mutta se antaa hänelle viimein vapauden. Ja tuohon Anjan vapauden tunteeseen ja hoitokodin ulkopuolella paistaviin kevätauringon säteisiin sarja päättyy.

Taitaa olla hyvä, että minulla kirjan lukemisesta on pitkä aika. En muistanut romaanin tapahtumia niin tarkasti, että tv-sarjan epäloogisuudet olisivat ärsyttäneet. Sen sijaan pystyin katsomaan sarjaa ilman ennakko-odotuksia ja noin kokonaisuutena se oli mielestäni onnistunut. Seuraavaksi täytyykin ottaa uudestaan luettavaksi Riikka Pulkkisen Raja!

HANNA:

Ajatukseni sarjan viimeisestä osasta ovat samansuuntaiset kuin Elinan. Vasta tässä päätösjaksossa kuljetaan tiiviimmin rakkauden ja himon rajaa, mikä kuuluu erityisesti Julianin kysymyksestä ja Anjan vuorottaisesta vastakysymyksestä: ovatko himo ja rakkaus toisistaan erillisiä. Julian vaikuttaa tässä mielessä melko naiivilta ikäisekseen, jo 30 ikävuotta hipovaksi, mieheksi, jonka Anjan toteamus (”Jos et himon ja rakkauden eroa tunnista, en voi siinä sinua auttaa.”) palauttaa takaisin aikuisten maailmaan.

Pulkkisen teoksen nimi heijastelee monelta osin romaanin teemoja. Elämässä kuljetaan moneen otteeseen ohutta viivaa, jonka kummalle puolelle tahansa on helppo horjahtaa. Missä kulkee elämisen ja kuolemisen raja (käytän verbeistä johdettuja muotoja osoittaakseni nimenomaan tekemisen aktiivisuutta); mikä erottaa rakkauden himosta; milloin leikistä siirrytään vaaran puolelle; mikä on rikoksen ja auttamisen raja?

Sarjassa näitä rajoja ei valitettavasti päästä kuitenkaan luotaamaan samassa määrin kuin kirjassa. Selvimmin esille tulee jo mainitsemani rakkauden ja himon ero, joka ilmenee Julianin ja Anjan hieman tönköksi jäävässä teoreettisessa keskustelussa. Toinen, koskettavampi raja puolestaan ilmenee Elinan mainitsemassa kohtauksessa, jossa Mari istuu sillalla valmiina hyppäämään, kunnes näkee 6-vuotiaan Annin kaverin heittelehtivän pauhaavan kosken armoilla. Marin on tehtävä päätös elämän ja kuoleman välillä sinä samana hetkenä, kun Anni on kaverinsa kanssa ylittänyt leikin rajan vaaran puolelle.

Vaikka olenkin – toisin kuin Elina – lukenut kirjan äskettäin, olen kaiken kaikkiaan samaa mieltä siitä, että sarja on kokonaisuudessaan onnistunut. Koska teos on minulla kuitenkin tuoreessa muistissa, huomasin ajallisia epäjohdonmukaisuuksia, jotka häiritsivät, mutta eivät varmaankaan pistä teosta tuntemattoman katsojan silmään. Pulkkisen tunnepitoisten teosten tunnelmia ja teemoja on vaikea vangita ruudulle, mutta sarjan tekijät onnistuvat siinä tasapainoillessaan hienosti hiljaisuuden, dialogin ja painostavan äänimaailman rajalla.
 

Kommentit