maanantai 11. syyskuuta 2017

Laura Arnesen & Marie Wivel: Ihanat letit (Elina)


Laura Kristine Arnesen & Marie Moesgaard Wivel: 
Ihanat letit kalanruodosta katnisslettiin
Otava 2015
107 sivua
Suom. Päivi Kivelä
Alkuteos: Fletninger. 2014.

Lukuhaasteen kohtaan 22. kuvitettu kirja sijoitan tämän kahden tanskalaisen tytön Lauran ja Marien kirjoittaman lettikirjan. Olen pitkään halunnut lukea jonkun letityskirjan. Näitähän on useita suomalaisiakin versioita toki. Ihanat letit on ihan peruskirja letittämiseen ja kampausten tekoon, josta varmasti ainakin aloitteleva letittäjä saa hyviä vinkkejä.

Olisin kaivannut kirjalta ehkä enemmän luettavaa. Kirjan alussa on lyhyt tyttöjen kirjoittama johdanto ja käydään lävitse esimerkiksi perustarvikkeet, joita lettien teossa tarvitaan. Ensimmäisenä esitellään viisi peruslettimallia ja niiden tekeminen: ranskalainen letti, hollantilainen letti, kalanruotoletti, kierretty letti ja puoliranskalainen letti. Tämän jälkeen esitellään erilaisia vaikeampia kampauksia ja versioita peruslettimalleista. Jokaisen lettimallin kohdalla ilmoitetaan vaikeusaste (helppo, keskivaikea tai vaativa), tarvikkeet ja letin tekemiseen kuluva aika. Kirjan lopussa on paljon kuvia erilaisista leteistä, mutta ei enää tarkempia ohjeita niiden tekemiseen. Toisaalta lettikirjaan on hankalaa kovasti ympätä luettavaa, tärkeintä onkin juuri kuvitus.

Lauran ja Marien ottamat lettikuvat ovat kauniita ja saavat lukijan innostumaan lettien tekemisestä. Erityisesti kehuja ansaitsevat tarkat vaihekuvat kunkin letin tekemisestä. Letittämistä on vähän vaikeaa opetella vain kirjallisten ohjeiden avulla, joten vaihekuvat ovat tärkeitä onnistumisen kannalta. Kenties nykyään youtube-videot saattaisivat olla helpoin tapa opetella kampausten tekoa.

Perusleteistä osasin tehdä jo varsin hyvin ranskalaisen letin, mutta kokeilin kirjan innottamana esimerkiksi hollantilaista lettiä ja kalanruotolettiä ja ne ainakin onnistuivat ohjeiden avulla varsin hyvin. Vähän normaalista poikkeva letti tuo kyllä kivaa vaihtelua arkeen. Vesiputousletin tekemisestä olen haaveillut pidempään, mutta edes kirjan yksityiskohtaiset ohjeet ja kuvitus eivät saaneet nyt sitä yrittämään. Arkiaamuisin ei kyllä turhan paljon ole ylimääräistä aikaakaan, joten hiusten laittaminen ei saisi viedä viittä minuuttia pidempään. Tämän vuoksi kirjan loppupuolella olevat lettikampaukset saattavat kyllä jäädä minulta tekemättä, vaikka kauniita olisivatkin.

Aloittelijalle tai innokkaalle hiustenlaittajalle tämä on varmasti varsin hyvä teos, jos taas haluat pelkästään katsella kuvia kauniista kampauksista ja saada inspiraatiota niin suosittelen tsekkaamaan tyttöjen instagram-tilin: https://www.instagram.com/hairandnailsinspiration/

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Sophie Kinsella: Kuka on pomo (Elina)


Sophie Kinsella: Kuka on pomo
WSOY 2017

414 sivua
suom. Kaisa Kattelus

Alkuteos: My Not So Perfect Life. 2017.

Kirjakauppaan piti lähteä kun huomasin Sophie Kinsellan uutukaisen ilmestyneen sopivasti kesälomalla. Tällä kertaa ei kyseessä ollutkaan uusin Himoshoppaaja vaan täysin erillinen romaani ja vaikka monesti pidänkin Shopaholic-romaaneja Kinsellan parhaimpina niin tällä kertaa tämä yllätti erittäin positiivisesti enkä olisi maltannut laskea romaania ollenkaan käsistäni sen aloitettuani.

Katie Brenner on markkinointialalla. Hänen haaveenaan on ollut aina päästä Lontooseen töihin ja hän elääkin unelmaelämää ja työskentelee lontoolaisessa brändäystoimistossa Cooper Clemmowilla. Katie, tai oikeastaan Cat kuten hän Lontoossa kutsuu itseään, postailee instagramiin ihania kuvia ihanasta Lontoo-elämästään, aivan kuten hänen paras ystävänsä Fi postailee ihania kuvia ihanasta New York-elämästään. Katiella on mahtava ja osaava pomo Demeter (jolla on täydellinen elämä), firman komea johtaja Alex, jonka kanssa Katie viettää lumoavia hetkiä sekä tietenkin työkaverit, joiden kanssa käydä lasillisilla tai kahvilla työpäivän jälkeen.

Todellisuudessa Katien työmatka on pitkä ja kamala eikä kukaan oikeastaan huomaa hänen osaamistaan työpaikalla. Ainakaan Demeter, jolla on kaikin puolin täydellinen elämä ja jonka mielestä Katien työnkuvaan kuuluu myös pomon juurikasvun värjääminen. Eikä Katiella ole oikeastaan edes rahaa käydä kahvilla työkavereiden kanssa. Hänen instagram-kuvansa on otettu toisten kahvikupposista. Hänen hiuksensa eivät ole oikeasti suorat ja kauniit eikä hänellä ole varaa kuin kirpparilta löytyneeseen kymmenen punnan Christin Bior -takkiin.

"Unelmaa" jatkuu ainakin siihen asti kunnes Katie saa yllättäen potkut ja joutuu palaamaan takaisin kotiin Somersetin maaseudulle. Hänen isänsä on laittanut tällä kertaa pystyyn maatilamatkailuyrityksen, jota Katie lähtee vetämään uutena projektinaan samalla salaten perheeltään saamansa potkut. Eräänä päivänä maatilalomalle pöllähtää Katien entinen pomo Demeter Lontoosta. Siinä riittääkin Katielle ongelmaa kerrakseen - vai hautooko hän vain kostoa?

Romaanin englanninkielinen nimi My Not So Perfect Life paljastaa mielestäni teoksen teemoista enemmän. Kenenkään elämä ei ole oikeastaan aivan sitä miltä se päällepäin tai sosiaaliseen mediaan näyttää. Katie ei ole oikeastaan lontoolainen Cat, mutta paljastuupa hänen pomostaan Demeteristäkin lopulta paljon muuta kuin mitä voisi olettaa. Kinsella pysyy ajan hermolla kirjoittaessaan some-maailman ilmiöistä ja tekee sen varsin hienosti. Muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta on romaani todentuntuinen ja hauska. Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 49. Vuoden 2017 uutuuskirja.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Mhairi McFarlane: Tyttö muiden joukossa (Elina)


Mhairi McFarlane: Tyttö muiden joukossa

Harper Collins Nordic 2017
480 sivua
suom. Hanna Arvonen
Alkuteos: Who’s That Girl? 2016.

Lukuhaasteessa sijoitan Mhairi McFarlanen chick litin kohtaan 14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella, sillä olin kesäkuussa kirjakaupassa etsimässä jotain lomaluettavaa ja tämä kirja osui silmiini. Kyllä, huonoin mahdollinen juttu tapahtui - olin jo lukenut kaikki lomalle mukaan ottamani kirjat ja vielä oli reissua viikko jäljellä. Rehellisyyden nimissä tosin sanottakoon, että valintaan vaikutti myös kaunis etukansi sekä se tosiasia, että romaani kuulosti tutulta, luulen lukeneeni siitä jonkin arvion netissä. 

Tyttö muiden joukossa oli joka tapauksessa oikein piristävää luettavaa ja onneksi siihen siis tartuin. Romaanin päähenkilö on 36-vuotias Edie, joka jää työkaverinsa häissä kiinni sulhasen Jackin kanssa suutelusta, minkä seurauksena työpaikan porukka kerää adressin hänen irtisanomisekseen ja Edie lähtee nolona lontoolaisesta mainostoimistosta kotikaupunkiinsa Nottinghamiin. Jos ei lasketa sitä, että alkuasetelma on oikeastaan aivan järjetön niin muuten romaani rullailee eteenpäin oikein hyvin. Tuntuu uskomattomalta, että yhdestä suudelmasta lähtee liikkeelle tapahtumaketju, jossa Edie mustamaalataan täysin somessa ja hän joutuu poistumaan työpaikaltaan häntä koipien välissä.

Nottinghamissa Edietä odottaa työprojekti: hänet on nimittäin laitettu haamukirjoittamaan kuuluisan näyttelijän Elliot Owenin elämäkertaa. Edellinen kirjailija on jättänyt homman kesken ja Edie joutuu selvittämään onko näyttelijälle todella noussut kuuluisuus hattuun. Lisäksi ongelmia aiheuttaa tietenkin, että Edie joutuu asumaan taas isänsä ja itsepäisen sekä kiukuttelevan sisarensa Megin kanssa. Megin ja Edien välit ovat olleet jo pitkään heikolla hapella ja Meg kummastelee sisarensa yhtäkkistä ilmestymistä kotiin, onhan Lontoo ollut hänelle jo pitkään aivan ykkösjuttu.

Vaikka alku onkin epäuskottava on se myös lajityypilleen uskollinen. Heti sen takakannen luettuaan kuka tahansa ymmärtää, että Edie tulee ihastumaan näyttelijään, josta ei alunperin välitä ollenkaan. Mutta mitä siitä seuraa? Entä kuinka aiemmat sotkut selvitetään ja pääseekö Edie takaisin työhönsä Lontooseen? Miten hän selviää ilman Jackia jonka kanssa juttelusta oli tullut hänelle pakokeino, mutta toisaalta joka suuteli häntä omissa häissään ja jätti sitten pulaan? Romaani ei ole pelkkää höttöä vaan Edien ja Elliotin taustoissa on myös kipeitä asioita, joita selvitellään. Romaani tuntuu chick litiksi pitkältä, mutta se antaa kyllä päähenkilöiden tunteille paljon enemmän tilaa kuin tavallisessa viihderomaanissa. 

Parasta on kuitenkin McFarlanen kyky kirjoittaa brittiläisestä kulttuurista. Monet kirjasuosikeistani ovat brittiläisiä ja kulttuuri kaikkinensa kiinnostaa. Tässä on yksi varsin mainio esimerkki nykyaikaisesta brittiromaanista kaikkine populaarikulttuurin viitteineen. Kinsella on genren suosikkejani, mutta tässä on varsin hyvä haastaja hänelle. Ehkäpä vähemmän viihteellinen kuin Kinsella eikä Ediestä olisi lainkaan kirjasarjan tähdeksi, mutta toisaalta oikein ihanaa vaihtelua. Suosittelen siis lämpimästi ja itse aion ainakin tutustua McFarlanen muuhunkin tuotantoon. 

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat (Elina)


Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat
Wsoy 2017
464 sivua
Suom. Helene Bützow
Alkuteos: Truly Madly Guilty. 2016.

Tässä vielä viimeisinkin lukemani Moriarty. Nyt onkin sitten koko hänen suomennettu tuotantonsa luettu vajaan puolen vuoden aikana. Ehkä alkoi vähän tulla jo ähky - tämä romaani kun ei millään tuntunut enää yltävän samaan kuin edeltäjät. En sano, että Tavalliset pikku pihajuhlat olisi ollut huono kirja - päinvastoin - mutta kenties on hyvä lukea välillä vähän muutakin taas.

Moriartyn juonivetoisuus ja yllätyksellisyys tulee taas esille. Hän onnistuu heti kirjan alusta koukuttamaan lukijan ja varsinainen page-turner oli tämäkin. On ollut pienet pihajuhlat. Paikalla kolme pariskuntaa, kolme lasta ja koira. Jotain kamalaa on noissa juhlissa kuitenkin tapahtunut ja sitä lähdetään kerimään taas auki. Moriarty kuljettaa lähes koko romaanin ajan kahta aikatasoa: sekä nykyhetkeä grillijuhlien jälkeen että aikaa vähän ennen juhlien alkua ja lopulta päästään siihen mitä itse juhlissa tapahtui. Tässä piileekin toki romaanin hienous: koko ajan pitää lukea eteenpäin tietääkseen mitä tapahtuu.

Päähenkilöt lienevät romaanin ainoa kompastuskivi tällä kertaa. Jostain syystä en pystynyt juurikaan samastumaan yhteenkään henkilöön. Vaikka Moriarty kirjoittaa pääasiassa esikaupunkivanhemmista niin edellisissä romaaneissa olen löytänyt henkilöhahmoista samastumispintaa. Tässä romaanissa sitä ei jostain syystä oikein ole.

Clementine on sellisti ja hän valmistautuu paraikaa tärkeään koe-esiintymiseen. Häntä tukevat aviomies Sam ja kaksi tytärtä. Clementinen ystävä Erika kamppailee lapsuudenaikojen traumojensa kanssa kuin myös hänen miehensä Oliver. Erika ja Clementine ovat ystäviä lähinnä Clementinen äidin painostuksesta johtuen. Erikan äiti on hamstraaja ja Erika ei tunnu vieläkään päässeen ylitse lapsuutensa epänormaaliudesta ja kammottavasta tavaramäärästä. Oliver sen sijaan kipuilee alkoholistivanhempiensa takia. Erikan ja Oliverin rennot ja sosiaaliset naapurit Tiffany ja Vid taas ovat täydellinen pariskunta isännöimään pihajuhlia. Mukana on myös heidän 10-vuotias tyttärensä Dakota, joka saa tehtäväkseen huolehtia Clementinen lapsista.

Moriarty kuvaa jälleen arkea humoristisen osuvasti ja painavatkin teemat tuodaan esille juuri sopivalla tavalla. Romaani ei ole liian raskas, vaikka se käsittelee lapsuuden traumoja ja grillijuhlien järkyttäviä tapahtumia ja niistä selviämistä. Se on myös romaani vanhemmuudesta, ystävyydestä, perhesuhteista ja unelmista. Kaikesta hyvin tavallisesta.

Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis. Kaikki Moriartyn kirjojen kannet ovat oikeastaan olleet mielestäni kauniita (etenkin Hyvän aviomiehen kansi, joka olisi sopinut tähän kirjahaasteen kohtaan ehkä vieläkin paremmin, saa nähdä joudunko vielä myöhemmin vähän vaihtamaan kirjojen järjestystä haasteessa...). Tässä vetoavat erityisesti kaunis värimaailma ja kuva, joka jotenkin vihjaa romaanista, muttei kuitenkaan liikaa. Tietysti tuo vihreä täplä (suositus Jojo Moyesilta) olisi voinut olla takakannen puolella. 

tiistai 29. elokuuta 2017

Agatha Christie: Lentävä kuolema (Elina)


Agatha Christie: Lentävä kuolema
Wsoy 1993
240 sivua
suom. Kirsti Kattelus
Alkuteos: Death in the Clouds. 1935.

Tässäpä vielä yksi kesälomareissulla luettu dekkari eli Christietä jälleen. Tämän kanssa sattui kyllä sellainen hölmö kömmähdys, että nappasin romaanin mukaani kotoa kuvitellen, etten ole sitä ikinä lukenut, mutta oikeastaan jo parin sivun jälkeen tajusin kyllä lukeneeni kirjan aiemminkin. Ehkä olen sen joskus lainannut kirjastosta, ei voi muistaa. Christien suhteen tämä nyt ei sinänsä haitannut, koska en muistanut loppuratkaisua lainkaan eli luin ihan mielelläni romaanin uudelleen.

Poirot on tässä tarinassa matkustamassa lentokoneella Croydoniin ja kuten romaanin nimi paljastaa, tapahtuu matkan aikana murha. Madame Giselle, tunnettu pariisilainen koronkiskuri, löytyy koneen laskeutuessa paikaltaan kuolleena. Poirot löytää lattialta myrkkynuolen ja Gisellen kaulasta löytyy pieni reikä. Myös myrkkyputki löytyy koneesta, mutta kukaan matkustajista ei ole huomannut, että Giselleä olisi ammuttu myrkkynuolella. Miten tämä voi olla mahdollista?

Jälleen kerran kyseessä on siis suljetun tilan arvoitus, joissa Christie on mielestäni ehdottomasti parhaimmillaan. Giselleä ei ole voinut surmata kukaan muu kuin joku Prometheus-koneen takaosan matkustajista tai jompikumpi kahdesta stuertista. Gisellellä oli työnsä puolesta runsaasti vihamiehiä, mutta kuka ja mistä syystä hänet surmasi? Näyttää siltä, ettei kellään koneessa olijalla ollut mitään yhteyttä Giselleen. Juoni on mieltä kutkuttava ja hauskaa kyllä pystyin muistelemaan keitä kaikkia olin edellisellä lukukerralla ajatellut murhaajiksi, mutten siltikään muistanut jutun ratkaisua.

Poirot lähtee tutkimaan tapausta tavalliseen tapaansa haastattelemalla kaikkia koneen matkustajia. Joukkoon mahtuvat niin muinaistieteilijät Armand ja Jean Dupont, hammaslääkäri Norman Gale, liikemies James Ryder, lääkäri Roger Bryant, salapoliisikirjailija Daniel Clancy, kampaamoapulainen Jane Grey kuin rouvat Lady Horbury ja Venetia Kerr. Poirotia kiinnostaa myös poliisien ihmetykseksi matkustajien matkatavarat ja hän pyytääkin saavansa tarkan listan jokaisen matkustajien mukanaan kantamista tavaroista. Henkilöhahmogalleria on Christielle varsin tyypillinen: löytyy niin yläluokkaisia rouvia, perinteisiä ammattimiehiä (lääkärit) kuin parodioitu kirjailijan hahmokin. Armand ja Jean Dupont sen sijaan muistuttavat kenties Christien viettämästä ajasta egyptiläisillä arkeologisilla kaivauksilla.

Lukuhaasteessa romaani sopisi mm. kohtiin 23. käännöskirja, 37. kirja kirjailijalta jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta ja 47. kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit, mutta sijoitan sen tällä erää kohtaan 21. sankaritarina, sillä tottahan toki mestarietsivä Poirot’ta jos ketä voi pitää sankarina. Poirot-tarinat ovatkin ehdottomia lemppareitani Christien tuotannossa.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia? (Elina)


Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia?
Schildts & Söderströms 2013
361 sivua
suom. Kaisa Kattelus
Alkuteos: When will there be good news? 2008.

Luin Kate Atkinsonin dekkarin jo kesäkuussa, mutta kuten jo aiemmin sanottua niin kirjoista postaaminen laahaa hieman jäljessä. Milloinhan pääsen kirjoittelemaan elokuussa luetuista kirjoista? Kate Atkinsonin Jackson Brodie -dekkareista olen kirjoittanut aiemminkin: Ihan tavallisena päivänä ja Kaikkein vähäpätöisin asia

Tämän romaanin päähenkilö on edinburghilainen Joanna Hunter (os. Mason), joka on lapsena todistanut raakaa perhesurmaa. Myöhemmin hänestä on tullut hyvinmenestyvä lääkäri, vaimo ja äiti. Murhasta tuomittu Andrew Decker on nyt viimein kolmenkymmenen vuoden jälkeen vapautunut vankilasta, joten rikosylikomisario Louise Monroen täytyy tehdä visiitti Joannan luokse. Yllättäen Joanna katoaa pieni lapsensa mukanaan ja ainoa jonka mielestä tapauksessa on jotain omituista on perheen uusi lastenvahti 16-vuotias Reggie. Jackson Brodie toki sattuu Edinburghiin myös, tosin vain ja ainoastaan vahingossa, sillä hän on mennyt erehdyksessä väärään junaan ja päätyy keskelle junaonnettomuutta.

Mielestäni tämä romaani oli tähän mennessä sarjan kehnoin. Ei sillä, Atkinson on taitava kirjailija ja hän kuljettaa romaanissa useita hahmoja ja juonikuvioita varsin vaivattomasti. Pidän myös Brodien ja Monroen hahmoista ja tässä romaanissa Atkinson valottaa mukavasti myös Louisen luonnetta. Samoin lastenvahti Reginaa eli Reggietä kuvataan romaanissa mielenkiintoisesti ja hän onkin kiva pieni piristys muiden hahmojen joukossa. Kuitenkin romaanin alun ahdistava ilmapiiri, raa'at ja välillä hieman epätodennäköisetkin tapahtumat eivät tehneet lukukokemuksesta miellyttävää.

En lukenut romaania kovinkaan nopeasti enkä heti sen luettuani välittänyt oikeastaan edes kirjoittaa siitä mitään, koska se ei ollut mielestäni yhtä hyvä kuin edeltäjänsä. Pari kuukautta sitten luetusta kirjasta olikin vaikeaa palauttaa mieliinsä mitään muuta kuin lukukokemus kokonaisuutena. Pieniä yksityiskohtia en tahtonut muistaa muuten kuin googlaamalla romaanin. Toisaalta taas Jackson Brodien seuraavat käänteet kiinnostavat kuitenkin sen verran, että enköhän lue myös sarjan neljännen osan. Lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 23. Käännöskirja. Romaanin taitavan käännöstyön takana on Kaisa Kattelus.

tiistai 15. elokuuta 2017

Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla (Hanna)




Catheryne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla
Gummerus 2013
339 sivua
Suom. Sarianna Silvonen
Alkuteos: The Girl Who Circumnavigated Fairyland in a Ship of Her Own Making (2011)




Catheryne M. Valenten lasten fantasiakirja Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla kiehtoi minua alun alkaen veikeän kantensa ja sitäkin veikeämmän nimensä ansiosta. Kuten nimestäkin voi päätellä, kyseessä on teos, joka totta tosiaan eroaa massasta. Se on ensimmäinen osa viisiosaisessa fantasiasarjassa.

Romaanissa 12-vuotias syyskuu tempaistaan Satumaahan, jota hallitsee ilkeä Markiisitar. Markiisitar on anastanut vallan rakastetulta kuningatar Malvalta. Alkumatkassa Syyskuun tukena ja matkakumppanina kulkee Vihreä tuuli, mutta Satumaahan päästyään Syyskuu törmää toinen toistaan erilaisempiin hahmoihin. Hän sitoo ystävyyksiä puolin jos toisinkin, mutta tärkeimmäksi sidokseksi muodostuu ystävyys kirliskoon (lohikäärmeen kaltainen olento) nimeltä A–L. Kirlisk on saanut nimensä isänsä mukaan: hänen isänsä on kirjasto, ja lapsuudessaan A–L ehti lukea vain teokset kirjaimesta A kirjaimeen L. Paljoa kirliskon taakse ei jää myöskään ystävyys Lauantaihin – marideihin kuuluvaan poikaan, jonka Syyskuu pelastaa Markiisittaren kynsistä.

Syyskuu lähtee ystävineen suorittamaan tehtävää Markiisittarelle täyttääkseen palveluksen, jonka teki aiemmin kohtaamalleen noidalle. Ystävykset lähtevät matkaan, mutta tehtävä ei ole vailla vaikeuksia, eikä Markiisitar todellakaan aio päästää Syyskuuta helpolla. Seikkailun päätteeksi selviää opulta selviää, etteivät Satumaankaan asiat ole mustavalkoisia, vaan pahuuteenkin on syynsä. Opetus, joka ei varsinaisesti loista uutuudellaan lasten- ja nuortenkirjallisuudessa.

Teemoina romaanissa ovat ystävyys ja hullunkurisuus, sillä Syyskuu on ennen kaikkea pistämään kaiken likoon ystäviensä tähden. Itse maailma sen sijaan etsii hullunkuurisuudessa vertaistaan, vaikka jossain määrin mielikuvituksellisuus kompastuu omiin jalkoihinsa. Lukiessa tulee tunne, että mielikuvitukselliset elementit ja piirteet ovat vain päälleliimattuja Satumaahan – ne eivät vaikuta aidoilta kaikessa yltäkylläisyydessään. Toisaalta: tämä tunne saattaa olla vain aikuislukijan ongelma. Lapsilukijasta mielikuvituksen tykitys saattaa olla hassunhauskaa ja ilahduttavan hupsua.

Romaanissa nousee esiin myös varhaisnuoruuden murrosvaihe. Syyskuu kaipaa samanaikaisesta sekä Satumaahan että kotiin: hän tasapainoilee mielessään näiden kahden paikan välillä. Tällainen asetelma heijastelee lasten ja nuorten elämänvaihetta, jossa kaivataan itsenäisyyttä vaikka ollaankin henkisesti ja taloudellisesti vielä vanhemmissa kiinni.

Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla vilisee intertekstuaalisia viittauksia: romaanissa viitataan nimittäin usein muuhun lastenkirjallisuuteen. Liisa Ihmemaassa –henki huokuu tarinasta ja sen sekopäisestä maailmasta, jossa yksi kaupunki on tehty leivoksista siinä missä toisen talot on rakennettu kankaista. Satumaata hallitseva mielivaltainen Markiisitar rinnastuu hänkin Ihmemaan Herttakuningattareen. Lauantai-hahmo muodostaa sen sijaan päivänselvän yhteyden Robinson Crusoen Perjantaihin.

Teoksen kertoja on vahva ja rakenne mukailee modernilla tavalla vanhoja seikkailuromaaneja, joissa luvun alussa tiivistetään lyhyesti, mitä tulevassa luvussa tapahtuu. Kertoja on selvästi ekstradiegeettinen eli tarinan ulko- ja yläpuolella eikä osallistu tapahtumiin vaan ottaa hahmoihin etäisyyttä. Sen sijaan kertoja asettautuu samalle tasolle lukijan kanssa, johon hän viittaa usein suoraan, miltei kaverillisesti.

Valenten teos on omalla tapaansa miellyttävä kirja, mutta siitä huolimatta minulla oli vaikeuksia saada siitä otetta. Hullunkurinen maailma on eittämättä hauska ja mielikuvituksellinen, mutta kertoja teki tarinasta liian etäisen omaan makuuni. Lisäksi juoni ei koukuttanut, minkä vuoksi, minulla menikin teoksen lukemiseen suhteellisen pitkä aika.

Romaanin veikeä kansi asettaa sen Lukuhaasteessa kohtaan 10: Kirjan kansi on mielestäsi kaunis.