maanantai 19. helmikuuta 2018

Kjell Westö: Kangastus 38 (Hanna)






Kjell Westö: Kangastus 38
Otava 2013
334 sivua
Suom. Liisa Ryömä
Alkuteos: Hägring 38. 2013.


Kangastus 38 on kirja, jonka aikoinani ostin läheiselleni joululahjaksi. Se päätyi kuitenkin omaan hyllyyni, koska hän olikin sen jo lukenut. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä kyseessä on jälleen tunnelmallinen teos Westöltä. Olen aikonut lukea Kangastuksen jo pidemmän aikaan, mutta nyt kun sain sen luettua, totesin, ettei sen lukemiseen olisi kenties voinut sattua osuvampaa vuotta. Kirjassa Suomen sisällissodasta on kulunut 20 vuotta, tänä vuonna 100.

20 vuotta tai 100 vuotta, kumpikaan ajanjakso ei ole maailman historiassa järin pitkä, mutta kirjan 20 vuotta on kuitenkin sen verran lyhyt, että sisällissodan muisto on yhä katkerana monien mielissä. Ovathan samaiset henkilöt eläneet läpi sodan ja kärsineet niiden ihmisten teoista, joiden rinnalla joutuvat nyt kenties työskentelemään

Miltei tällainen tilanne on toisella romaanin päähenkilöistä, Matilda Wiikillä. Hänen äitinsä taisteli punaisten puolella ja kuoli. Matilda itse joutui leirille, mutta nyt hän työskentelee hyväntahtoisen Claes Thunen asianajotoimistossa. Ei ole epäilystäkään, millä puolella suomenruotsalainen Thune oli – vaikka Thune onkin koko ikänsä ollut lempeä, järkevän ja väkivallan vastainen mies.

Muistutus sodasta saapuu, kun yksi Thunen keskiviikkokerhon jäsenistä paljastuu mieheksi, joka raiskasi Matildan (tuolloin nimeltään Milja-neiti) toistuvasti vankileirillä. Mies ei tunnista Matildaa, mutta keskusteltuaan tämän kanssa ihastuu alkaen kärttää tapaamista toisen jälkeen. Matildan päässä kehkeytyy suunnitelma.

Thune puolestaan elää eksistentiaalista kriisiä epätäydellisessä maailmassa, jota lähestyvä toinen maailmansota ja Saksasta kantautuvat orastavat hirmuteot ravistelevat. Ihminen on julma, ja Thunen keskiviikkokerhon muutamiin jäseniin lukeutuu heihinkin poliittista mielipidettä jos toistakin. Etuoikeutetut miehet eivät hekään ole kaikki samasta puusta veistetty.

Eksistentiaalista kriisiä lisää melko tuore avioero Gabista, joka lankesi Thunen lapsuudenystävän Robin käsivarsille. Haaveilija Thune antaa kuitenkin lopulta ainakin näennäisesti anteeksi hyvälle ystävälleen. Hämmentävän läheiset keskustelut konttoristi Matildan kanssa tuovat nekin lohtua epävarmuuden runtelemaan todellisuuteen.

Tematiikaltaan romaani osuu nykyaikanakin pelottavan lähelle: poliittiset ristiriidat ja jännitteet ovat tosin valitettavasti olleet kautta aikojen ajankohtaisia. Romaanissa tilanne on kärjistymässä, ja Thunen on vaikea uskoa maailman menoa oman elämänsä myrskyjen keskellä, jotka nekin tuntuvat paikoin epäuskottavilta. Tästä seikasta kumpuaakin nimi Kangastus 38.

Poliittisten mielipiteiden lisäksi romaanissa saa pienen roolin myös naisten asema – erityisesti punaisten naisten. Milja oli raiskaajalleen pelkkää käyttötavaraa; hyväosaiset miehet pitivät heikommassa asemassa olevia heille oikeutettuina hyödykkeinä. Nykyään tilanne ei onneksi ole sama, mutta vaikkapa #metoo-kampanjan valossa voi itse kukin miettiä sitä, kuinka kauas on tultu. Lisäksi keskiviikkokerho – hyväosaisten miesten kokoontumiskerho – on sekin turhauttava mutta historiallisesti täysin realistinen esimerkki aikansa hyvä veli -kerhosta. Eli ilmiöstä, joka nykyäänkin pitää kutinsa surullisen tiukasti

Historiallinen realistisuus ja menneisyyden nostalgiaa huokuva Helsinki ovat Kjell Westön vahvuuksia. Pienet seikat ja faktat sekä hiotut yksityiskohdat tekevät Westön historiallisesta Helsingistä todentuntuisen ja vetävät lukijan suoraan tuohon maailmaan ja aikaan sekä hahmojen murheisiin ja uskottavasti kuvattuihin mielenliikkeisiin. Kulttuurihistoriansa tunteva saa kokea myös elähdyttäviä tunteita, kun Thune Porvoon saaristossa törmää Tove Janssoniin, jonka identiteettiä ei kuitenkaan kerrota suoraan vaan jätetään pääteltäväksi.

Rakenteellisesti romaani toimii, ja heijastukset vuoteen 1918 on nekin taitavasti leivottu tekstiin mukaan. Historian paino ja halu unohtaa 20 vuoden takaisen kauheudet ja toisaalta tulevaisuuden epävarmuus kuvastuvat kaikki teoksen nimessä.

Jännitystä luodaan myös sillä, ettei lukija tiedä, kuka keskiviikkokerholaisista on Miljan raiskaaja ja liehittelijä – Matilda kun käyttää tästä toista nimitystä kuin Thune. Viitteitä on useampia, mutta ne osuvat liian moneen hahmoon, kunnes niitä vähitellen osaa karsia.

Ennen olen lukenut Westöltä Finlandia-voittajan Missä kuljimme kerran. Nyt lukemani Kangastus 38 ei täysin nouse sen tasolle – loppuratkaisu tulee vähän töksähtäen – mutta siitäkin huolimatta nautin sen tunnelmasta ja taitavasta kerronnasta suuresti. Westö ei turhaan lukeudu aikamme luetuimpiin kotimaisiin kirjailijoihin.

Lukuhaasteessa sijoitan Kangastus 38:n kohtaan 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa. Lisäksi se sopisi myös kohtiin 1. Kirjassa muutetaan; 6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa (siitä on tehty ainakin näytelmä, joka menee parhaillaan Kansallisteatterissa) sekä 23. Kirjassa on mukana meri.

maanantai 12. helmikuuta 2018

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (Elina)


Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
130 sivua
Wsoy 2010

Lupasin Kirjavuosi 2017 -postauksessa kertoa enemmän lataamastani Bookbeat-sovelluksesta. Tämä ei ole mikään mainos vaan sain muistaakseni kirjamessuilta kuukauden kokeilujakson Bookbeatiin ja nyt jakson loputtua jatkoin tilausta ainakin toistaiseksi. Ajattelin aluksi, että alkaisin työmatkoilla kuunnella äänikirjoja. Äänikirjoihin palaan jahka olen sellaisen ensimmäisen saanut kuunneltua, koska huomasin että e-kirjojen lukeminen on itselleni luontevampaa kuin kuuntelu. Onneksi palvelusta löytyy paljon e-kirjoja äänikirjojen lisäksi. Osa kirjoista löytyy molempina versioina.

Mitä tulee sitten Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajaan niin ensinnäkin se on siis ensimmäinen kokonainen lukemani e-kirja (!!!) ja toisekseen en ole aivan varma olinko edes lukenut tätä aiemmin, vaikka niin muka kuvittelin kirjaa aloittaessani. Olen saattanut toki lukea vain muut sarjan kirjoista tai sitten olin unohtanut ensimmäisen kirjan tapahtumat. Ainakaan en ollut blogannut tästä mitään. Niin tai näin, Mielensäpahoittajaa nyt ei tarvinne sen kummemmin esitellä. Lyhyet pakinamaiset luvut ovat nopeata ja hauskaa luettavaa sekä sopivat erityisesti juuri e-kirjaksi kun yhden luvun lukaisee vaikka metroa odotellessa. Bookbeat tosin väitti kirjan pituudeksi vain reilua 50 sivua, mutta todellisuudessa kirjassa on Googlen tietämän mukaan 130 sivua. Puhelimen näytöltä kirjaa lukiessa on hankalaa arvioida sivumääriä ja sovellus näyttää vain prosenttilukuna kuinka paljon kirjaa on luettu.

Mielensäpahoittaja on siis vanha suomalainen ukko, joka asuu rintamamiestalossa ja harmistuu kaikesta mikä poikkeaa totutusta kaavasta. Milloin pahoitellaan mieltä sitten mistäkin: pojan toimista, naapurista, light-tuotteista tai lakanoista (eli siitä, että miniä ei anna hänen tuoda kyläreissulle omia lakanoita mukanaan). Kaikki on ainakin ollut ennen paremmin kuin nykyään. Mielensäpahoittaja-kirjojen huumori nauraa suomalaisille ja suomalaisten kanssa. Välillä kyllä tuli taas kirjaa lukiessa pohdittua, että millaista hölmöä kansaa tämäkin on kun jonotamme kahvipakettitarjouksien perässä marketeissa tai mutisemme siitä, mitä ruisleipä maksaa junan ravintolavaunussa. Mielensäpahoittaja toki muuttaa senkin hinnan markoiksi ja kyllä pitää pahoittaa mielensä kun on niin kallista ja kotona tehty eväsleipä unohtui lipaston päälle. Kaikkinensa siis hauskaa luettavaa, suosittelen.

Lukuhaasteessa romaani sopii oivasti kohtaan 6. Kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa. Alunperinhän nämä ovat olleet radiokuunnelmia ja nyt löytyy tosiaan äänikirjaa ja e-kirjaa ja onpahan Mielensäpahoittaja ehtinyt jo valkokankaalle ja teatteriinkin. Lukuhaasteessa kirja sopisi myös kohtiin 3. kirja aloittaa sarjan, 22. kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin ja 46. kirjan nimessä on vain yksi sana.

lauantai 10. helmikuuta 2018

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia (Elina)


Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia
Otava 2017
80 sivua

Viime vuoden suosituimpiin lastenkirjoihin kuulunut ja Finlandia junior -ehdokkaanakin ollut Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia tuli hankittua jo kirjamessuilta, mutta lueskelin sen loppuun vasta joululomalla. Hanna kirjoitti Kunnaksen Koirien Kalevalasta viime vuoden lopulla ja voisin lähes toistaa hänen sanansa siitä, miten Kunnaksen kirjoissa esitellään koiramaisen hauskasti historiallisia tapauksia. Tässä Suomen 100-vuotisjuhlaksi ilmestyneessä kirjassa luodataan Suomen historiaa aina keskiajalta asti ja nimenomaan sitä Suomen historiaa, mitä Suomi oli ennen itsenäistymistään. Viime vuonna tuli monesti ajateltua 100-vuotisjuttujen ohella sitä, että suomalaisuutta on ollut kuitenkin jo paljon pidempään kuin 100 vuotta.

Teos lähtee liikkeelle 1500-luvun alusta ja tapahtumat jatkuvat aina 1800-luvulle asti. Aiheen laajuus tarkoittaa sitä, että Kunnaksen on ollut tarpeen karsia yhtä sun toista merkittävää teoksestaan pois, mutta mielestäni hän on onnistunut hyvin tuomaan esille paljon tärkeitä tapahtumia ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Vaikka päähenkilöt ovat koiria niin on merkillepantavaa miten tarkka kirja on historiallisesti. Tämä on tärkeää etenkin lapsilukijoita ajatellen. Teos alkaa valaisevasti aikajanalla, kartalla ja sukutauluilla, joista on helppo nähdä hetkessä tapahtumien kulku. Henkilöhahmojen, kuten Ruotsin vallan ajan kuninkaallisten, henkilökuvat ovat mielestäni kiinnostavimpia ja opin itsekin niistä paljon uutta. Mielestäni Kunnaksen kirjat sopivatkin kyllä erinomaisesti kaikenikäisille. Hallitsijoiden henkilökuvia rytmittävät pienet kertomukset mm. uskonpuhdistuksesta, nuijasodasta, Vasa-laivasta, postista ja Vänrikki Stoolin tarinoista.

Parasta Mauri Kunnaksen teoksessa on tekstin ja kuvan saumaton yhteistyö ja nuo mainiot koirahahmot. Kirjaa lukiessani mieleeni palasivat Joulupukki ja noitarumpu -elokuvan tapahtumat ja hahmot, koska olin elokuvan vastikään ennen joulua katsonut ja se kuuluu mielestäni ehdottomasti joulun traditioihin. Kunnaksen piirrosjälki on omanlaistaan ja ihanan veikeää. Pidän erityisesti isoista koko sivun tai aukeaman kuvituksista, joista löytyy aina mainioita pieniä yksityiskohtia kuten katolla kävelevä Herra Hakkarainen tai vaikka pienet hiiret pitopöydän alla syömässä makkaraa. Kuvissa riittää aina runsaasti katseltavaa.

Lukuhaasteessa teos sopisi esimerkiksi kohtiin 4. kirjan nimessä on jokin paikka, 10. ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja, 14. kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan ja 50. kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja. Sijoitan kirjan viimeisimpään, sillä lukuhaasteen facebook-ryhmässä kirjaston henkilökunta tätä kirjaa suositteli. Samalla kehun muutenkin lukuhaasteen ryhmää, mistä saa jatkuvasti kivoja lukuvinkkejä haasteen eri kohtiin.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus (Elina)


Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus
Bazar 2017
428 sivua
Suom. Maija Heikinheimo
Alkuteos: As Chimney Sweepers Come to Dust. 2015.

Ensimmäinen vuoden 2018 kirja uunista ulos eli joululahjaksi saamani uusin Flavia de Luce. Luin kirjan loppuun heti tammikuun alussa. Olin jo pitkään odottanut jännityksessä mitä Flavialle tapahtuu Kanadassa! Tässä osassa Flavia on nimittäin lähetetty tyttökouluun toiselle mantereelle. Laivamatka on kertakaikkisen kurja, mutta onneksi ensimmäisenä iltana tapahtuu Flavialle jo kummia: hänen huoneensa takasta löytyy lippuun kiedottu luuranko. Mikä olisikaan sen jännittävämpi aloitus uudessa koulussa?

Nokisen tomumajan arvoitus on jokseenkin poikkeava sarjan aiempiin osiin verrattuna. Toki se johtuu monesta seikasta eikä vähiten siitä, että Flavia on viskattu Kanadaan eikä mukana ole muista osista tuttuja hahmoja kuten Flavian sisaruksia, isää, kylän väkeä tai Flavian rakasta kotia Buckshawia. Miss Bodycoten tyttökoulun kuvauksia on kuitenkin varsin mainiota lukea - tuleehan sisäoppilaitoksesta vähän mieleen vaikkapa Tylypahka. Flavian pitääkin luovia läpi paitsi oppituntien niin myös yrittää selvittää ketkä ovat hänen puolellaan peltokanalinnuissa ja kenestä voisi tulla uusi ystävä sekä tietenkin päästä perille kadonneista oppilaista. Uusia henkilöhahmoja marssitetaan näyttämölle aikamoinen liuta ja kokonaan uusi hahmogalleria vaikeuttaa juonenseurantaa jonkin verran.

Monikin tyttökoulun oppilaista varoittelee Flaviaa nuuskimasta liikaa ympärilleen. Flavia tuntuu olevan joillekin jo varsin tuttu, onhan hänen äitinsä Harriet ollut aiemmin koulun tähtioppilas (vertaa  taas Harry Potteriin). Mutta voiko Flavia luottaa edes kaikkiin opettajiin? Olisin toivonut ehkä vielä enemmän ihan sitä sisäoppilaitoksen arjen kuvausta ja välillä olin kieltämättä myös hieman sekaisin  siitä kuka nyt olikaan Flavian liittolainen ja kuka ei. Monet tarkoitusperät jäävät lopulta hieman hämäriksi. Ehkäpä asioita selvennetään taas seuraavassa osassa. Tämä osa nyt ei kaikkinensa ollut aivan parasta Flaviaa, jotenkin hän istuu paremmin englantilaiseen miljööseen.

Lukuhaasteessa romaani sopii ainakin kohtiin: 1. kirjassa muutetaan, 4. kirjan nimessä on jokin paikka, 6. kirja on julkaistu useammassa kuin yhdessä formaatissa, 10. ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja, 11. kirjassa käy hyvin, 14. kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan, 22. kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin, 23. kirjassa on mukana meri, 26. kirja kertoo paikasta, jossa et ole käynyt, 32. kirjassa käydään koulua tai opiskellaan, 42. kirjan nimessä on adjektiivi ja 47. kirja kerrotaan lapsen näkökulmasta. Alustavasti sijoitan romaanin kohtaan 47.

Postaukseni sarjan aiemmista osista:
Piiraan maku makea
Kuolema ei ole lasten leikkiä
Hopeisen hummerihaarukan tapaus
Filminauha kohtalon käsissä
Loppusoinnun kaiku kalmistossa
Kuolleet linnut eivät laula

torstai 1. helmikuuta 2018

Kirjavuosi 2017

Taas on yksi vuosi takana ja uutta vuottakin ehditty jo kuukauden verran eteenpäin. Nyt pieni katsaus viime vuoden kirjasaldoon ja sitten nokka kohti tämän vuoden kujeita.


Pisin luettu kirja vuonna 2017:
Lyhyin luettu kirja vuonna 2017:
Kirja, joka sai nauramaan:



Kirja joka itketti:
Ilahduttavin kirjaostos tai -lahja:
ELINA: Mhairi McFarlane: Tyttö muiden joukossa 
HANNA: Itse ostettu Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla tai joululahjaksi saatu tuore Finlandia-voittaja eli Juha Hurmeen Niemi (ei vielä arvostelua)

Vuoden suurin pettymys:
Vuoden paras kirja:



ELINA:

Vuonna 2017 tuli luettua todella vähän, mutta onneksi sentään hieman enemmän kuin edellisenä vuonna. Helmetin lukuhaasteen 50 kirjaan en yltänyt millään, mutta yhdessä saimme haasteen luettua. Haasteethan ovat kuitenkin varsin leikkimielisiä: ei haittaa jos ei kaikkea ehdi. Nautin kovasti kirjahaasteesta sillä tuli luettua paljon sellaista, mitä en olisi muuten lukenut. Erityisesti ilahdutti tutustuminen haasteen oseanialaiseen kirjailijaan eli Liane Moriartyyn, jolta luinkin viime vuonna koko suomennetun tuotannon. Samoin tutustuin haasteen myötä Tarquin Hallin intialaiseen etsivään Vish Puriin ja omassa hyllyssä odotteleekin jo sarjan seuraava osa. Vuoden parhaaksi ylsi jo alkuvuonna luettu Elena Ferranten Loistava ystäväni.

Tarkoituksena oli lukea mahdollisimman paljon omasta hyllystä, mutta lukemistani kirjoista vain vajaa puolet oli omasta hyllystä ja niistäkin osa uutena ostettuja eli ei niitä ns. hyllynlämmittäjiä, jotka ovat roikkuneet lukemattomina jo pahimmillaan vuosia. Toinen puolisko luetuista kirjoista oli kirjastosta ja nyt pitäisikin asettaa itselleen varmaan jonkin sortin kirjastokielto kunnes omat kirjat on luettu. Helpommin kyllä sanottu kuin tehty.

Loppuvuodesta minulla oli muutto, joten joulukuussa en ehtinyt lukea yhtään kirjaa loppuun asti. Muuttaessa taas huomasi kuinka paljon kirjoja onkaan...! Uusi kirjahylly tarkoitti myös luopumista joistakin kirjoista, joita en enää halua lukea uudelleen tai säilyttää. Välillä pieni kirjavarastojen järjestely onkin aivan hyvästä. Tammikuussa tuli otettua kokeiluun myös Bookbeatin e-kirjat ja äänikirjat, niistä lisää tuonnempana. Tulevana vuonna lähdemme taas uudella innolla seuraavan Helmet lukuhaasteen pariin ja omana tarkoituksenani on tosissaan myös osallistua kirjablogeissa kiertäneeseen hyllynlämmittäjä-haasteeseen eli lukea vuoden aikana ainakin 12 kirjaa omasta hyllystä.

HANNA:

Minunkin tuli luettua tänä vuonna vähemmän kuin pitkään aikaan aiemmin. Tarkoitan kirjoja, joita luen huvikseni - (sivu)töiden puolesta olen kyllä lukenut, mutta ne lukukokemukset eivät ole päätyneet blogiin asti. Vuoden 2017 alussa kovasti kyllä uhkailin, että lukisin enemmän, mutta tämä aie jäi toteutumatta. Työpaikan vaihdon vuoksi kesälomaa ei juuri ollut, ja sekin vähä, mitä oli, tuli vietettyä ulkomailla lomaillen. Lisäksi Elinan tavoin minäkin muutin loppuvuodesta, joten sen rumban järjestely vei sekin aikaa lukemiselta.

Tämä kaikki kuulostaa kuitenkin (ainakin omaan korvaani) pelkältä selittelyltä, joten ne jääköön viime vuoden lumiksi. Lukemisen haltijoita uhmaten lupaan itselleni tänä vuonna todella löytää aikaa lukemiselle. Kuten Elina totesikin, osallistumme tänäkin vuonna Helmetin kirjahaasteeseen. Sainkin Elina puheistasi myös inspiraation valita haastekirjat omasta hyllystä osallistuen samalla hyllynlämmittäjä-haasteeseen. Siten tekisin todennäköisesti muutenkin, joten haaste varmasti täyttyy kuin itsestään. Ja kukaties saan raivattua vähän lisää tilaa hyllyihin taas uusille tuttavuuksille.

Ihanaa lukuvuotta 2018 kaikille lukijoillemme!

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät (Elina)


Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät
Wsoy 2017
253 sivua
suom. Taru Nyström
Suomennoksen tarkistanut Alice Martin.
Ensimmäinen laitos 2004, Kustannusosakeyhtiö Avain.
Alkuteos: I giorni dell'abbandono. 2002.

Vielä viimeinen vuonna 2017 luettu kirja eli Elena Ferrantea. Tartuin Ferranten varhaiseen Hylkäämisen päiviin Napoli-kirjojen jälkeen ja valitettavasti jouduin kyllä pettymään. Odotin varmaankin jotain samankaltaista kuin Elenan ja Lilan vetävä tarina ja tämä ei aivan samoihin mittoihin mielestäni yltänyt. Onneksi Napoli-sarjan kolmas osa on jo kirjastosta varattuna...

Hylkäämisen päivät kertoo tarinan miehensä jättämästä naisesta Olgasta, joka jää yksin lastensa ja koiran kanssa. Aviomies Marion ilmoittaa eräänä tavallisena arkipäivänä, että hän lähtee ja Olga järkyttyy tästä syvästi. Hän ei voi ymmärtää miten viidentoista vuoden avioliitto voi päättyä yksinkertaiseen ilmoitukseen astioita tiskatessa. Olga lähes lukkiutuu kesäksi perheen yhteiseen asuntoon lastensa Ilarian ja Giannin sekä Otto-koiran kanssa ja romaani kuvaa Olgan sisäisen monologin kautta hänen mielensä järkkymistä, vihaa ja ahdistusta.

Olgan täytyy ensin päästä yli siitä tosiasiasta, että Marion on jättänyt hänet nuoremman naisen vuoksi. Hän käyttäytyy kadulla naisen nähtyään väkivaltaisesti eikä pysty kontrolloimaan itseään. Hän myös kuvittelee, että suhde naapurin miehen kanssa toisi aviomiehen takaisin. Olga pohtii paljon myös ikääntymistään ja sitä miksi mies lähti juuri nuoremman naisen kanssa, eikö hän enää ole sama kuin nuorempana? Peilistä tuntuvat katsovan vain vieraat kasvot. Lopulta Olga kokee totaalisen hermoromahduksen ja ei yksinkertaisesti enää pysty toimimaan järkevästi.

En jostakin syystä oikein päässyt missään vaiheessa kunnolla romaanin sisälle ja Olgan asemaan. Ferrante kirjoittaa tässäkin todella taitavasti ja kuvaa toki tunteita aivan uskomattomalla tarkkuudella sekä realistisesti, mutta ehkä aihepiiri vain tuntui turhan vieraalta tai ehkä olisin kaivannut juonivetoisempaa lukuromaania, joista yleensä nautinkin enemmän kuin tällaisista mielen kuvauksista. Teksti on turhan raakaa ja vihaista makuuni, teoksesta puuttui Napoli-sarjan syvyys ja lukuisat henkilöhahmot tarinoineen. Koiran kohtaloa en myöskään oikein sulattanut. Romaani oli kuitenkin kaikkinensa varsin nopealukuinen ja vetävä, joten kenties joidenkin makuun sopiva.

Viime vuoden lukuhaasteessa sijoitan romaanin kohtaan 39. Ikääntymisestä kertova kirja. Tämä romaani ei ole kenties kuvaavin kirja siihen kohtaan, mutta kieltämättä sopivat haastekohdat alkoivat jo loppuvuodesta käydä vähiin. Lisää viime vuoden lukuhaasteesta seuraavassa postauksessa, jossa pohdimme yhdessä Hannan kanssa vuonna 2017 luettuja kirjoja sekä käännämme katseen tämän vuoden haastelistaan.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Katri Sisko: 30 ennen 30 (Elina)


Katri Sisko: 30 ennen 30
Books on Demand, 2016.
239 sivua

Ensin on pakko tehdä tunnustus: sain tämän kirjan luettavakseni jo vuosi sitten! Kirjailija Katri Sisko lähestyi minua sähköpostilla ja kysyi olisinko kiinnostunut kotimaisesta chick litistä, jonka hän on julkaissut omakustanteena BoD:in eli Books on Demandin kautta. Totta kai olin kiinnostunut! Aloitin kirjan lukemisen heti alkuvuonna, mutta jostakin syystä se unohtui kirjapinojen alle ja luin sen loppuun vasta syksyllä. Sen jälkeen en ehtinyt siitä postata ennen kuin nyt. Tähän pätee vanha sananlasku: parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

30 ennen 30 kertoo pian kolmekymppisiä viettävästä Elinasta, joka päättää ennen pyöreitä vuosiaan tehdä listan asioista, jotka pitää olla suoritettu ennen kolmeakymmentä. Hänestä pitäisi vuodessa kuoriutua mm. vuoden opettaja, maratonjuoksija ja deittailija. Viime vuoden lukuhaasteessa tämä kirja solahtaa enemmän kuin hyvin kohtaan 13. kirja "kertoo sinusta". Jaan nimittäin päähenkilön kanssa nimen, iän ja ammatin. Siihen yhtäläisyydet onneksi loppuivatkin, muuten olisi voinut kuulostaa jo pelottavan paljon omalta elämältäni! Tosin kirjahaasteen osalta en olisi varmaan millään muulla romaanilla päässyt lähemmäksi.

Romaani kertoo pääasiassa Elinan kolmenkympin kriisistä ja tilanteista joihin se hänet johdattaa. Teos on ihastuttavan humoristinen ja vaikka yleensä miellän chick litin suurkaupunkeihin niin tässä se sopi pikkukaupunkiin vallan mainiosti, koska kirjoittaja ei ole yrittänyt muuten sovittaa päähenkilöään liikaa chick litin muottiin. Huumori kumpuaa juuri niistä hetkistä, joita ei voi pienellä paikkakunnalla välttää: treffeille voi mennä vain yhteen kahvilaan ja varmasti osuu joku tuttu samantien paikalle eikä baareissa pyöri juurikaan tuntemattomia miehiä vaan illanviettokumppani saattaa paljastua seuraavana maanantaina uudeksi kollegaksi töissä.

Genren piirteitäkin toki löytyy: etsitään miestä ja bridgetjonesmaisesti (tämä on sana!) yritetään samaan aikaan laihduttaa, lopettaa alkoholinkäyttö, juosta maraton ja alkaa pukeutua kuin aikuiset. Oikeastaan 30 kohdan lista tuntuu täsmälleen sellaiselta mitä voisi Bridgetiltä odottaa. Koulumaailma ja Elinan ura tuovat hyvää vastapainoa ja syvyyttä sekä niitä kuvataan pääosin hyvin todentuntuisesti digiloikasta lähtien. Monet asiat tuntuivat tutuilta: toimimaton tulostin, äkäiset teini-ikäiset ja opettajanhuoneen kahvittelut. Selvitinkin romaanin luettuani, että kirjailija todella on opettaja. 30 lupausta toimivat romaanissa hyvänä runkona, joten teksti etenee joutuisasti. Pientä viilausta olisin joihinkin kohtiin tosin toivonut, ehkä kustannustoimittajan kädenjälkeä olisi vielä tarvittu. Harmillista sinänsä, ettei kotimainen chick lit tunnu kelpaavan kustantajien julkaisulistoille. Mielelläni lukisin tällaista lisää!